Tekoälyn luoma kuvitteellinen tilanne.

Viron suojelupoliisin käräyttämä agentti pelkää FSB:n kostoa

Tuomitun vakoojan mukaan hänen henkensä on vaarassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n hyväksi työskennellyt Igor Lobin on tuomittu Virossa viideksi vuodeksi vankeuteen vakoilusta, kertoo Postimees.

Oikeudenkäynnissä paljastui, että syyttäjän kanssa sopimukseen päässyt Lobin on huolissaan turvallisuudestaan. Hän toivoi asianajajansa välityksellä suljettua istuntoa ja tuomioon liittyvien yksityiskohtien rajattua julkistamista, koska liiallinen avoimuus voisi vaarantaa hänen henkensä. Tällä hän viittasi FSB:n mahdolliseen kostoon.

Tuomari ei kuitenkaan suostunut Lobinin pyyntöön, joten oikeudenkäynnissä paljastui mielenkiintoisia yksityiskohtia miehen vaiheista ja toimista agenttina.

Tuomion mukaan Viron Narvassa syntymästään asti asunut Lobin keräsi ja välitti vuodesta 2017 lähtien FSB:lle tietoja Viron maanpuolustuksesta, sisäisestä turvallisuudesta ja poliittisesta tilanteesta.

Lobin ei muistuta elokuvista tuttua agenttisankaria, vaan hän oli tavallinen narvalainen autojen katsastaja. Hänellä ei siis ollut kontakteja korkean tason poliitikkoihin tai päättäjiin saati pääsyä valtiosalaisuuksiin.

Viron suojelupoliisi Kapon mukaan Lobin oli kuitenkin FSB:lle tärkeä agentti. Lobinia varjeltiin ja suojeltiin monimutkaisilla ja yksityiskohtaisilla toimilla, jotta hän ei paljastuisi Viron viranomaisille. Turvatoimet olivat Kapon mukaan tiukemmat kuin muilla Virossa kiinni jääneillä Venäjän vakoojilla.

Lobinilla oli käytössään erikoispuhelin, jossa oli salattu ja suojattu viestintäjärjestelmä. Viestinnässä myös noudatettiin aina tarinaa ja koodikieltä. Hänen esimiehensä FSB:ssä saattoi esiintyä viesteissä kalastusvälineiden myyjänä. Esimerkiksi viesti uusien vieheiden tulosta myyntiin oli Lobinille merkki siitä, että FSB kaipasi jälleen tuoretta tilannekuvaa ja tietoa sitä kiinnostavista asioista.

– Näin syvällinen salausjärjestelmä ei ole kovin tavallinen, toteaa Kapon apulaispääjohtaja Taavi Narits Postimees -lehdelle ja toteaa Kapon oppineen tutkinnassa paljon FSB:n toiminnasta.

Lobin toimi FSB:n agenttina hyvin pientä korvausta vastaan. Hänelle lähinnä maksettiin mahdollisia matkakuluja ja toimintaan liittyviä menoja.

Häntä kuvaillaan niin sanotuksi ideologiseksi agentiksi. Hän oli toiminut vuosia ennen värväystään venäjänkielisen Narvan Kreml-mielisissä piireissä. Lobin harrasti myös puna-armeijan muistomerkkien kunnostamista.

Kapon apulaisjohtaja kertoo, että Venäjän laivaston vuosipäivä oli Lobinille erityisen tärkeä juhlapäivä, koska hän oli suorittanut asepalveluksensa Neuvostoliiton laivastossa. Lobin ihaili Vladimir Putinia eikä salaillut unelmaansa siitä, että Venäjä hyökkäisi Viroon ja perustaisi maan itäosiin Narvan kansantasavallan Donetskin ja Luhanskin mallin mukaisesti.

Lobinin yksi tärkeimmistä tehtävistä oli kerätä tietoja Narvan paikallispoliitikoista ja virkamiehistä. Näitä tietoja FSB olisi voinut esimerkiksi uusien tiedustelijoiden värväyksessä. Lisäksi Lobin keräsi tietoa rajan puolustuksesta, infrastruktuurista, kriittisistä palveluista ja kuntien kriisivalmiussuunnitelmista.

Tietoja hän keräsi hienovaraisesti välttääkseen Kapon huomion. Hän ei myöskään ikinä väärinkäyttänyt katsastajana liikennerekisterin tietoja, koska siitä olisi jäänyt merkintä tietojärjestelmiin.

Lobinilla oli vankkumaton usko Venäjään ja sen turvallisuuspalvelu FSB:hen. Tämä murtui, kun Viron suojelupoliisi nappasi miehen kiinni pitkän kissa ja hiiri -leikin jälkeen. Kapon apulaisjohtaja kuvailee, että FSB:n lupaus suojella Lobinia haihtui kuin tuhka tuuleen heti pidätyksen yhteydessä.

Poimintoja videosisällöistämme

Nyt hän istuu virolaisessa vankilassa.

– Tietojen kerääminen Venäjän tiedustelupalveluille ja niiden avustaminen on suunnattu Viron turvallisuutta vastaan, joten yhteistyö minkä tahansa Venäjän tiedustelupalvelun kanssa uhkaa Viron perustuslaillista järjestystä. Viron vastainen yhteistyö Venäjän kanssa on rangaistavaa, ja mistä tahansa valtiota vastaan tehdystä rikoksesta voi seurata useiden vuosien todellinen vankeusrangaistus, sanoo Viron valtionsyyttäjä Triinu Olev-Aas.

LUE MYÖS – Viro nappaa jatkuvasti vakoojia kiinni
Viron suojelupoliisi pidätti kaksi terrori-iskujen suunnittelijaa
Viro karkotti tiedustelijan – katkera avautuminen rajalla
FSB:n vakooja tuomittiin vankilaan Virossa
GRU:n tuhopolttajat vankilaan Virossa, miesten nimissä hämmentävä seikka
Propagandisti tuomittiin Virossa vankeuteen maanpetoksesta

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)