Viron Venäjän-vastaiselta rajalta kantautuneet tiedot ovat hämmentäneet: Viron mukaan kukaan heidän rajalleen saapuneista ei hakenut turvapaikkaa, toteaa kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) blogikirjoituksessaan.
– Selitys löytyykin toimintatavoista. Kun meillä Venäjän rajalle tuomat ”turvapaikanhakijat” päästetään rajanylityspaikalle asti, niin Viro pysäyttää heidät valtakunnanrajalle. Hybridioperaatiossa rajalle tuotuja ei siis päästetä Viron maaperälle, Heinonen jatkaa.
Viron yleisradioyhtiö ERR:n mukaan myös Viron Venäjän-vastaiselle on saapunut ”taloudellisia siirtolaisia” ilman tarvetta turvapaikalle. Kun toiminta havaitaan Venäjän viranomaisten masinoimaksi, Viro pysäyttää tulijat valtakunnanrajalle niin, että he eivät edes pääse Viron maaperälle jättämään turvapaikkahakemusta.
ERR kertoo uutisessaan, että Viroon ja myös nyt Suomeen pyrkineillä henkilöillä on ollut tarvittavat viisumit ja oleskeluluvat Venäjälle, mutta he pyrkivät rajan yli laittomasti ilman papereitaan.
– Viro ei siis ole sulkenut rajaansa, vaan toimii edellä mainitulla tavalla. Minusta fiksua ja järkevää. Tällöin raja pysyy auki aidosti turvapaikkaa tarvitseville, mutta ei ole Venäjän käytettävissä hybridioperaatiossa. Virolla toki on edelleen mahdollisuus sulkea koko itärajansa kaikelta liikenteeltä, eli sitä ei pidetä EU-maa Virossa mahdottomana, Heinonen kirjoittaa.
Itärajan täyssulkemisen esti tällä viikolla apulaisoikeuskansleri lakiin vedoten, ja Suomi ottaa vastaan jopa suljetuille rajanylityspaikoille saapuneita turvapaikanhakijoita, kuten viime viikonloppuna tapahtui.
– Olemme tilanteessa, että turvapaikkajärjestelmää tulee arvioida uudelleen. Järjestelmä ei nyt toimi ja sitä käytetään väärin, Heinonen painottaa.





