Verohallinto järjesti henkilöstölleen pikkujoulut veronmaksajien piikkiin. LEHTIKUVA

Verottaja 100000 euron pikkujouluistaan: Kulumme eivät ole puoltakaan prosenttia keräämistämme veroista

Verohallinto kertoo järjestäneensä työntekijöilleen juhlat parin vuoden tauon jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verohallinto kommentoi Twitterissä kohua herättäneitä pikkujoulujaan, jotka tulivat maksamaan veronmaksajille lähes 100 000 euroa.

– Keräämme yhteiskunnan käyttöön verotuloja vuosittain yli 70 miljardia euroa. Toimintamme kulut ovat alle 0,5 prosenttia keräämistämme veroista. Kyllä, järjestimme työntekijöillemme pikkujoulut parin vuoden tauon jälkeen. Moving on, Verohallinto tviittaa.

Verohallinto järjesti joulukuun alussa pikkujoulut sen päätoimipaikassa Helsingin Vallilassa. Iltalehden mukaan 930 henkilön ”Vero Goes Party”-tapahtuman hinta veronmaksajille oli 93 498 euroa.

Ohjelmassa oli illallinen, karaoke ja muun muassa Kasmirin ja Vilma Alinan keikat. Tilaisuus alkoi perjantaina kello 17 ja loppui lauantaina kello 0.30.

Yksittäinen suurin kuluerä oli 53 000 euroa maksanut illallinen. Valkoviiniä kului noin 3 000 eurolla.

Verohallinnon ja OP:n yhteiskäytössä oleviin toimitiloihin tilattiin juhlia varten järjestyksenvalvojia ja tapahtuma-avustajia Securitakselta. Kustannukset olivat noin 8 500 euroa. Tilojen siivoukseen käytettiin 3 318 euroa.

LUE MYÖS:
IL: Verohallinnon pikkujoulut maksoivat lähes 100000 euroa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)