Itä-Ukrainan Luhanskin separatistialueelta kotoisin oleva sotilas kertoo Venäjän asevoimien vastahyökkäysten sujuneen heikosti Bahmutin kaupungin lähialueella.
Sotaa seuraavan Wartranslated-sivuston mukaan kyseinen bloggaaja taistelee vapaaehtoisena Venäjän asevoimien riveissä.
Sotilas hämmästelee Telegram-julkaisussaan Venäjän asevoimien virallisessa tiedotuksessa esiintyneitä tietoja Andriivkan ja Klishtshiivkan kylien luona tehdyistä vastahyökkäyksistä. Hänen mukaansa alueella toteutettiin todellisuudessa kymmenen päivän ajan ihmisaaltomaisia rynnäköitä, joiden tulokset jäivät vähäisiksi.
Bloggaaja syyttää sotilasjohtoa korkeita tappioita aiheuttaneista vastahyökkäyksistä, joilla yritettiin lähinnä kerätä myönteistä julkisuutta venäläismediassa. Eräs ryhmä onnistui hänen mukaansa pääsemään Andriivkan kylään asti. Kukaan ei selviytynyt takaisin, sillä VDV-maahanlaskujoukot eivät onnistuneet omassa vastahyökkäyksessään.
ISW-tutkimuslaitoksen mukaan sekä Venäjä että Ukraina ovat jatkaneet viime päivinä hyökkäyksiä Bahmutin lähialueella. Rintamalinjan uskotaan pysyneen suunnilleen ennallaan. Ukrainan asevoimien tiedottaja ilmoitti maanantaina joukkojen vapauttaneen noin kaksi neliökilometriä kaupungin lähellä.
A Russian volunteer in the so-called “LPR” describes Russian counterattacks in Bakhmut no other than “Zerg rushes with no progress”. He says men are thrown into the meat grinder just to carve out a few decent looking headlines in the Russian media. Bakhmut and it’s satellites is… pic.twitter.com/GcloZ7WIRA
— Dmitri (@wartranslated) September 26, 2023





