Baltian Venäjän-tutkimuksen keskuksen johtaja Vladimir Jushkin huomauttaa virolaisen Postimees-lehden näkökulmassaan, että Venäjän vaarallisuutta ei voi liittää vain diktaattori Vladimir Putiniin, vaikka tämä yhdessä lähipiirinsä kanssa ”toki on Venäjän aggression pääasiallinen liikkeelle paneva voima”.
– Mutta hänen pitkän valtakautensa ja merkityksettömien oppositioliikkeiden sekä mielialojen puuttumisen salaisuus on siinä, että Putinin strategiset tavoitteet ja pelot yhtenevät Venäjän hallitsevan luokan ja joukkotietoisuuden vaistojen kanssa. Tämä tarkoittaa, että Putinin ajattelu, tyyli, julistetut arvot ja geopoliittiset näkemykset, jopa huumori, täsmäävät venäläisistä 80–85 prosentin ajattelutapaan, huomauttaa alkujaan moskovalainen Jushkin, joka myös toimi Viron pääministerin neuvonantajana vuosina 1990–1992.
Venäläisen mielipidemittauksia tekevän Levada-keskuksen johtava analyytikko Boris Dubin on todennut, ettei Venäjän valtionpropagandassa ole ollut kyse niinkään ”massojen aivopesusta” tai ”zombistamisesta”, vaan venäläisen yleisön parissa jo vallitsevien ”mielialojen ja stereotypioiden lisävoimistamisesta”.
– Toisin sanoen, propaganda vapautti, legitimoi yhteisessä tietoisuudessa olleen agressiivisen, militaristisen ja revanssistisen mielialan ja tunnetilat, antaen niille enemmän tai vähemmän lopullisen selvän sanallisen muodon, ja vahvisti siten jo olemassa olleita poliittisia stereotyyppejä, huomauttaa Jushkin.
”Venäläinen rakastaa voimaa ja inhoaa heikkoutta”
Venäjällä tätä on edes auttanut neuvostoihmistyypin, homo sovieticuksen olemassaolo, arvioi Jushkin. Kyseiselle ihmistyypille ominaista on näennäislooginen ajattelu, jossa omaan ajatteluun sopimattomat tosiasiat ohitetaan tai muokataan itselle sopiviksi.
– Kyseessä on vuosisatojen aikana kehittynyt venäläisille ominainen joukkotietoisuus. Mutta erityisen oleellisia olivat neuvostovuodet, jolloin totaalista indoktrinaatiota tuki totaalinen terrori. Homo sovieticuksen tietoisuuteen hakattiin lujaan käsitys, että Gulag on mahdollista välttää ja jopa jäädä henkiin, jos ei ainoastaan ole uskollinen vallanpitäjille, vaan myös omaksuu näiden saneleman ajattelutavan ja uskoo sen, mitä nämä alamaisilleen sanovat.
Venäjällä on myös levinnyt sadomasokistinen ajattelu, johon yhdistyy autoritäärinen luonteenlaatu. Tälle luonteenlaadulle on ominaista rakastaa voimaa ja valtaa, mutta heikkous herättää siinä vihaa. Mitä heikompi ja avuttomampi uhri on, sitä enemmän raivoa se herättää.
– Parhaimmin elämään autoritäärisessä tai totalitäärisessä yhteiskunnassa sopeutunut ihminen saa ylemmilleen alistumisesta omalla tavallaan tyydytystä. Samalla hän käsittelee alistumisestaan seuraavaa ala-arvoisuuden tunnetta alistamalla ja nöyryyttämällä itseään heikompia tai sosiaalisesti alemmalla portaalla olevia ihmisiä. Tämä mekanismi selittää suuresti Ukrainaa ja ukrainalaisia kohtaan tunteman nyky-Venäjän agressiivisuuden alkuperän, arvioi Jushkin.
Jushkin kiinnittää huomiota siihen, että venäläinen yhteiskunta on muuttunut entistä aggressiivisemmaksi ja väkivaltaisemmaksi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Venäläinen kielenkäyttö kriminalisoitui ja puheessa alettiin aina Putinia myöden käyttää rikollisille ominaista puhetapaa sekä kuvakieltä.
– Toisin sanoen rikollinen alamaailma on vyörynyt yli äyräiden arkipäivän kulttuuriin.
Venäjällä on lisäksi havaittu siirryttävän nopeasti sanallisesta hyökkäyksestä fyysiseen.
”Venäjällä ei siedetä monimuotoisuutta”
Jushkin huomauttaa, että venäläisten ”huomisen ja tämänpäiväisen epävarmuuden taustalla on pitkän sijaan lyhyt aikaperspektiivi”.
– Kommunistit lupasivat, että 20 vuoden päästä saavutetaan kommunismi ja määräsivät sen ohessa tietyt arvot. Tai saatettiin luvata, että niin ja niin monen vuoden päästä saapuu joko maailmanloppu tai paratiisi. Ihmiset eivät ole kuitenkaan tottuneet elämään monimuotoisuudessa. Mitä on aggressio? Se on monimuotoisuuden hävittämistä. Sen takia aggressio liittyy ksenofobia.
Jushkinin mukaan venäläinen yhteiskunta oli 1990-luvun alussa väsynyt neuvostovallasta ja ihmiset olivat aidosti tyytymättömiä. Oli voimakkaita ja yksinkertaisia muutostoivomuksia, että elämä muuttui ihmismäisemmäksi, arvokkaammaksi ja tyydyttävämmäksi. Vihollisia ei enää haluttu etsiä, koska ongelmien tiedettiin olevan itseaiheutettuja.
– 1990-luvun puoliväliin mennessä tämä oli loppunut ja alkoi ksenofobia, ulkopuolisten torjuminen. Samaan aikaan, kun yhteiskuntaan saapui ”vieraita”, kuten siirtolaisia, migrantteja yms. kasvoi myös etninen ksenofobia, joka tässä yhteydessä liittyy ortodoksisen identiteetin yhä suurempaan voimistumiseen.
”Venäläinen ei muutu vaikka Putinia ei olisi”
Jushkin lainaa venäläistä valtiotieteilijää Vladimir Pastuhovia, joka todennut, että ”Venäjä saapui 21. vuosisadalle teknisesti kehittyneenä valtiona, jossa on sokea, humanistisesti sivistymätön väestö, joka elää keskiaikaisten sosiaalisten myyttien kynsissä”.
– ”Tämä ei koske ainoastaan kuihtuvien kylien asukkaita, vaan monia Venäjän tiedeakatemian jäseniä, mutta myös kansantaitelijoita ja sivistyneistön jäseniä, joiden yhteiskunnalliset näkemykset ovat jääneet keskenkasvuisiksi. Voi olla aivan erinomainen IT-insinööri, todellinen avaruustieteen nero, loistava kirurgi, maalmanhuippu isolla alkukirjaimella ja silti jäädä näkemyksiltään ja tottumuksiltaan täysin kiviaikaiseen yhteiskuntaan. Valistus sen alkuperäisessä, renessanssimerkityksessä on tehtävä, jota Venäjä ei ole vielä ratkaissut. Ja pelkään, että ilman sen ratkaisemista ei Venäjällä onnistuta ratkaisemaan mitään muutakaan ongelmaa”, on Pastuhov kirjoittanut.
Pastuhovin perusteella ei Jushkinin mukaan ”voi tehdä muuta kuin seuraavan oleellisen päätelmän”:
– Vaikka Putin ja hänen lähipiirinsä vaihdettaisiin pois Venäjän johdosta ja propagandastrategiaa muutettaisiin, ei ole syytä ajatella, että sen myötä tapahtuisi muutos tavallisen venäläisen tietoisuuteen juurtuneissa fundamentaalisissa imperialistisissa ja revanssistisissa asenteissa.
