Venäjän vasta nimitetyn puolustusministeri Andrei Belousovin sähköposteja on hakkeroitu ja vuodettu. Aineistossa vaikuttaa olevan sähköposteja ainakin vuodesta 2018 aina elokuulle 2023.
Venäläinen tutkivan oppositiojournalismin järjestö Dossier Center sai postit haltuunsa. Niistä käy ilmi esimeriksi, että kyseessä on uskonnollinen mies, joka on pyrkinyt sitoutumaan askeettisiin elämäntapoihin ja että hänen vastuullaan on ollut pitää yhteyttä yksityisarmeija Wagnerin isäntään Jevgeni Prigožiniin. Mutta ilmi tulee myös, että hänellä on ollut arvohuvila Italiassa sekä avioliiton ulkopuolinen suhde omaan alaiseensa.
Uskonnollisuudesta kertovat sähköpostit, joita Belousov on lähettänyt itselleen ainakin 20 muunnelmaa vuodesta 2013 lähtien. Jonkinlainen päivärutiini sisältää tiedot siitä, että päivä aloitetaan rukouksella, urheillaan päivittäin, syödään säästeliäästi, ollaan suuttumatta ja kadehtimatta, soitetaan äidille joka päivä, luetaan vähintään 30 sivua päivässä ja noudatetaan pidättyväisyyttä tai ”seksuaalisen hygienian sääntöjä” naisia kohtaan. Kesä 2018 vaikuttaa olleen tulvillaan haasteita ja kiusauksia, sillä Belousov sähköpostitti näitä ”lupauksia Neitsyt Marialle” sen aikana itselleen kahdeksan kertaa.
Sähköpostit paljastavat, että samoihin aikoihin hän oli myymässä kolme vuotta aiemmin ostamaansa huvilaa Italian Forte dei Marmissa. Hintapyyntö 660 000 euroa ei aivan toteutunut. Kiinteistönvälitysyhtiön lähettämien kauppa-asiakirjojen mukaan ostaja oli Arthur Levin -niminen Britannian kansalainen. Dossier Center mainitsee kuriositeettina, että kyseisen Levinin passin numero oli sama kuin varastetun asiakirjan, jota Israelin tiedustelupalvelu Mossadin tiedetään käyttäneen, kun Hamasin johtaja murhattiin Dubaissa vuonna 2013. Tietoja tästä huvilasta Dossier Center ei onnistunut löytämään, mutta kauppa-asiakirjat vaikuttivat vakuuttavilta ja Belousovin käyttämä kiinteistönvälittäjä toimii Forte dei Marmissa edelleen.
Myynnistä saadut varat Belousov talletti tilille maltalaisessa pankissa. Dossier Center yritti selvittää onko tili edelleen olemassa, mutta pankki yritti väittää sen esittämiä asiakirjoja väärennöksiksi.
Belousovin välit viime kesänä kuolleeseen yksityisarmeija Wagnerin perustajaan Jevgeni Prigožiniin olivat lämpimät. Tapaamiset muistuttivat kahden perheystävän kohtaamisia.
Vuonna 2018 Belousovin pöydällä oli myös analyysi yksityisten sotilasyritysten kehitysnäkymistä Venäjällä. Analyysissa esitettiin, että Venäjän ja Amerikan ja Englannin välisen vastakkainasettelun seuraavilla kierroksilla ja kansainvälisten konfliktien sekä niihin liittyvien ”harmaiden vyöhykkeiden” laajentuessa yksityisten armeijoiden merkitys kasvaa. Siksi yksityisarmeijat tulisi muodostaa valtion valvonnassa. Analyysissa PMC Wagner merkittiin siinä puolustusministeriön valvomaksi yritykseksi.
Vaikka Belousov on ilmeisesti pyrkinyt noudattamaan uskonnollisen elämän perusprinsiippejä ja ohjeistanut itseään kurinalaisuuteen, kesältä 2019 löytyy inhimillinen pilkahdus. Heinäkuinen sähköpostinvaihto paljastaa pieleen menneen avioliiton ulkopuolisen suhteen. Dossier Centerin mukaan kyseinen nainen oli Olga-niminen Belousovin alainen strategisten aloitteiden virastosta.
Julkaistuissa sähköposteissa Olga haukkui keskellä yötä lähetetyssä sähköpostissa Belousovin seksittömäksi mieheksi jolla on huono maku. Tunnetko itsesi mieheksi hänen kanssaan, suuteletko hänen kämmeniään, eivätkö ne kynnet pelota sinua, Olga kirjoitti.
Aamulla Belousov vastasi iPadistaan, että rakastaa vaimoaan paljon ja kehottaa Olgaa olemaan soittamatta hänelle enää. Olga jatkoi, ettei ole pyytänyt rahaa, ja että miehet jotka rakastavat vaimojaan eivät piilottele heitä ja harrasta seksiä toisten naisten kanssa lentokoneissa. Miksi kosketit minua, miksi pilasit elämäni, Olga vuodatti. Dossier Centerin mukaan Olga lähetti sähköposteja vielä monta kuukautta, kunnes sai potkut.
Toukokuun puolivälissä Venäjän presidentti Vladimir Putin nimitti aiemmin ensimmäisenä varapääministerinä aiemmin toimineen Belousovin puolustusministeriksi. Kaksitoista vuotta puolustusministerinä toiminut Sergei Šoigu siirtyi Putinin johtaman kansallisen turvallisuusneuvoston pääsihteeriksi.
He prays for forgiveness, but actions speak louder than words
The email archive of Russia's new defense minister, obtained by my colleagues at @dossier_center, casts serious doubts on his character.
🧵1/15 – Read on and follow for more pic.twitter.com/9HswfzcSXI
— Mikhail Khodorkovsky (@khodorkovsky_en) May 29, 2024





