Verkkouutiset

Ukrainan armeijaa ei ole lyöty. LEHTIKUVA / AFP Anatolii Stepanov

”Venäjän armeijan tulee sopeutua viime vuosisadalle ja Ukrainan nykyiselle”

Ukrainan tukeminen on saavuttanut pisteen, jossa sen tappio olisi koko Naton häviö, sanoo sotatieteilijä.

King’s College Londonin sotatieteiden emeritusprofessori Lawrence Freedman kirjoittaa, että taktisesti venäläiset ovat saaneet menestystä keskittämällä suuren voiman pienelle alueelle Donbasissa. Strategisesti ottaen tilanne ei ole Venäjälle niin suotuisa, kun tarkastelee siitä näkökulmasta, mitkä tavoitteet Venäjä asetti Kiovan valtauksesta luopumisen jälkeen.

Kiovan valtausyrityksen jälkeinen toinen vaihe on päättymässä

Venäläisten tavoite on ollut vallata Luhansk kokonaan, motittaa ukrainalaiset ja tuhota näin käytännössä koko Ukrainan itäinen armeija. Ukrainalaiset taas ottivat riskin korostaessaan olevansa tappiolla sekä kärsivänsä kovia tappioita Donbasissa nopeuttaakseen läntisen aseavun saamista maahan. Tällä nimittäin olisi voinut olla myös päinvastainen vaikutus.

– Tämä vaihe sodassa on nyt tullut lähes kokonaan päätökseensä, kun venäläiset ovat saaneet haltuunsa Lysitšanskin ja keskittyvät nyt varmistamaan koko Luhanskin alueen valtauksen.

Freedmanin mukaan Luhanskin kampanja on ollut venäläisille tärkeä kolmesta syystä.

– Ensinnäkin Venäjän koko Donbas-vaatimuksen perustelemiseksi. Tähän mennessä Venäjä on kampanjallaan lisännyt Ukrainalta valloittamaansa maa-aluetta 0,5 prosentilla sen lisäksi, mitä se valtasi heti sodan alkupäivinä. Toinen tavoite oli ukrainalaisjoukkojen motittaminen ansaan.

Freedman mainitsee, että oikeastaan koko sodan Itä-Ukrainassa keväällä 2014 aloittanut Venäjän entinen sotilastiedustelun eversti Igor Girkin on kritisoinut ”kovan linjan nationalistin näkökulmasta” Venäjän sodankäyntiä juuri toisen tavoitteen osalta. Girkin on valittanut, että ukrainalaisten järkevän varovainen vetäytyminen Luhanskin ”taskusta” jätti Ukrainalle ”merkittävän osan sen kokeneista joukoista”. Samaan aikaan venäläiset ovat puolentoista kuukauden aikana kärsineet kovia tappioita.

Venäjän kolmantena tavoitteena oli luoda vaikutelma, että sodan kulussa on tapahtunut peruuttamaton käänne Venäjän hyväksi. Tämän toistamisella olisi saatu länsimaat lopettamaan Ukrainan aseistaminen. Tämä liittyi myös Vladimir Putinin ajatukseen siitä, että länsimaat kyllästyisivät nopeasti sotaan, vetäisivät tuen pois Ukrainalta ja pakottaisivat sen solmimaan venäläisille suosiollinen aselepo tai rauha.

– Kuten sodan ensimmäisen päivän uhkapelissä, tässäkin Putin aliarvioi vastustajiensa kestokyvyn. Paineet lopettaa tämä konflikti voivat hyvinkin kasvaa länsimaissa. Mutta silti viime viikkojen aikana länsimaiden positio on pikemminkin voimistunut, erityisesti eurooppalaisten johtajien käytyä Kiovassa 16. kesäkuuta ja sitä seuranneiden Euroopan neuvoston, G7:n ja Naton kokousten jälkeen, jotka kaikki osoittivat tukeaan Ukrainalle. Nyt tehdyt sitoumukset ovat saavuttaneet pisteen, jossa Ukrainan tappio vaikuttaisi Naton häviöltä.

Venäjä on myös omalla toiminnallaan tiivistänyt lännen päättäväisyyttä. Esimerkiksi isku Krementšukin ostoskeskukseen, joka ei todennäköisesti ollut varsinainen kohde.

-Tämä osoitti heidän aseidensa epätarkkuuden, mutta myös yleisen venäläisen piittaamattomuuden mitä tulee siviiliuhreihin ja heidän kyvyttömyytensä ottaa vastuuta virheistään (kuten aina sen väittäminen, että ukrainalaiset tekivät tämän jostain syystä itse itselleen). Tämä auttoi voimistamaan tukea Ukrainalle ennen tulevaa G7-kokousta muistuttaen johtajia siitä, miksi on niin tärkeää, että Venäjä epäonnistuu.

Freedman huomauttaa, että Venäjän voiton epääminen ei ole kuitenkaan sama asia kuin Ukrainan voitto. Jää vielä nähtäväksi, kuinka tehokkaasti Ukraina saa käyttöönsä aseapua ja riittääkö se kääntämään sodankäynnin suunnan. Hyökkääjä on kuluttanut paljon voimiaan ja sen pitää nyt valita, kummalle alueelle keskittää voimavaransa, Donbasiin vai Hersoniin, jossa ukrainalaiset ovat hiljalleen edenneet ja työntäneet kylä kerrallaan venäläisiä etelämmäksi.

Esimerkiksi sotatutkimusinstituutin ISW:n julkaisemat kartat osoittavat, että samaan aikaan, kun Venäjä on keskittänyt sotaponnistuksensa Donbasiin, on Ukraina vapauttanut maa-alueita Hersonin kaupungin luoteis- ja pohjoispuolilla.

Venäjän ja Ukrainan miehistöongelmat ovat päinvastaiset

Venäjällä taas on selvästi yhä suurempia vaikeuksia kokemiensa miestappioiden korvaamisessa. Putin tietää, että liikekannallepano olisi epäsuosittu eikä se onnistuisi. Sen normaaleissakin kutsunnoissa on nyt esiintynyt ilmoittautumatta jäämisiä, vaikka ainakaan periaatteessa varusmiesten ei pitäisi joutua sotaan. Venäjä joutuu yhä enemmän turvautumaan Wagner-palkkasotilaisiin, vapaaehtoisiin ja reservipataljooniin, joita se käyttää yrittäessään edetä paikallisesti. Donetskin ja Luhanskin aiemmin miehitettyjen alueiden eli niin sanottujen ”kansantasavaltojen” joukot on jo uhrattu tykinruoaksi.

– Ukrainan ongelma on toinen. Epäilemättä he ovat kärsineet kovia tappiota, mutta liian paljon on keskitytty [Volodymyr] Zelenskyin parahdukseen, jonka mukaan maa menettää 100-200 miestä päivässä. Näin oli Sjevjerodonetskin taistelun huippuvaiheessa, kun venäläistykistö aiheutti pahoja tappioita. Hän ei sanonut, että tällaiset tappiot olisivat arkipäivää. Kuten sotien alkuvaiheessa yleensä, heidän kokeneimmat joukkonsa kärsivät eniten ja näiden korvaaminen vie aikansa. Mutta koska Ukraina on julistanut liikekannallepanon, ei henkilöstöstä ole pulaa ja motivaatio on korkealla. Toisin kuin venäläiset, he taistelevat kotimaansa puolesta.

Myös Ukrainan ja Venäjän armeijoiden kehityssuunnat ovat erilaisia. Venäjä on joutunut tuomaan rintamalle varastoistaan 1960-luvun panssarivaunuja, eikä se länsipakotteiden takia enää pysty modernisoimaan vaunujaan ulkomaalaisilla osilla. Vaikka Ukrainan armeijan alkuperäinen neuvostoaseistus on vähissä, muuttuu maan asevoimat  yhä Nato-kelpoisemmaksi. Se siirtyy pois neuvostoaikaisista 152 mm:n ammuksista Nato-yhteensopivaan 155 mm:n standardiin. Samoin se saa modernia länsiaseistusta ja koulutusta. Toki uusiin standardeihin, kalustoon ja toimintatapoihin sopeutuminen vaatii opettelua.

-Näin ollen molempien osapuolien tulee sopeutua, mutta kieltämättä yksinkertaistaen: venäläiset sopeutuvat muuttumaan yhä enemmän 20. vuosisadan armeijaksi ja ukrainalaiset yhä enemmän 21. vuosisadan armeijaksi. Ukrainan sopeutumisprosessi kestää tästä syystä kauemmin, mutta sen lopputulemana on huomattavasti kyvykkäämmät asevoimat.

Mitkä ovat sodan seuraavat vaiheet?

Freedman mainitsee kolme pointtia, jotka määrittävät sodan seuraavaa vaihetta. Ne ovat vihollisen toimintakapasiteetin ja -kyvyn rajaaminen tai peräti hävittäminen. Venäjän osalta tämä tarkoittaa sitä, että se yrittää tuhota Ukrainan saaman läntisen aseistuksen. Ukraina taas keskittyy tuhoamaan Venäjän ammusvarastoja.

Toiseksi Ukraina mahdollinen vastahyökkäys ja takaisinvaltaus eivät ole venäläisten menetelmien toisintoja. Ukraina haluaa saada omat alueensa takaisin mahdollisimman vähällä tuholla ja välttää siviilitappioita toisin kuin Venäjä. Itä-Ukrainaa on jo tuhottu, mutta esimerkiksi Hersonin alueen kaupungit ovat pääasiassa vahingoittumattomia. Miehitettyjen alueiden vapauttaminen mahdollisimman pienin tuhoin vaatii täsmäiskujen ja -aseiden käyttöä sekä partisaani- ja sissitaktiikoiden soveltamista. Ukrainalaiset luultavasti pyrkivät iskemään myös huoltoreitteihin ja venäläisten komentokeskuksiin sekä tukikohtiin.

Venäläisten vetäytyminen Käärmesaarelta osoittaa, että nämä eivät jatka taistelua, jos tappio vaikuttaa selvältä. Ukrainalaiset tuhosivat venäläisten saarelle tuomat ilmapuolustusjärjestelmät. Sitten ukrainalaiset tuhosivat venäläisten lisäjoukkoja tuoneet alukset ja saarelle uudelleen tuodut järjestelmät. Venäläiset yrittivät aina uudelleen, mutta lopulta luovuttivat pakon edessä ja kutsuivat vetäytymistään ”hyväntahdon eleeksi”, jota Freedman pitää ”jokseenkin surkeana” selityksenä.

Freedman huomauttaa, että miehitettyjen alueiden takaisinvaltauksen oletetaan usein virheellisesti olevan samanlaista kuin hyökkäyssodan valtaukset, ainoastaan suunta vaihtuu.  Tulee muistaa, että valtausoperaation ja hyökkäyskampanjan aikana Venäjän armeija on kärsinyt kovia tappioita.

– Tämä ei ole niin itsestään selvää kuin se näyttää olevan. Ukrainalaisten taktiikat eivät ainoastaan eroa, jos he alkavat työntää hyökkääjä pois, vaan venäläisten tulee miettiä, kuinka tiukasti he haluavat pitää kiinni valtaamastaan alueesta sen kustannuksella, mitä heidän armeijastaan on jäljellä. Jossain vaiheessa Venäjän armeijan johdon tulee miettiä tulevia kehityssuuntia ja ajatella asevoimiensa säilyttämistä pitkällä aikavälillä tulevia uhkia varten, muita kuin Ukraina.

Näin ollen venäläisillä ei ole mahdollista ”sentti sentiltä” vetäytymiseen valtakunnanrajalle kovia tappioita samalla kärsien.

– Jossain vaiheessa heidän täytyy vähentää tappioitaan. Tämä saattaisi olla se vaihe, joka voisi pakottaa Putinin vakaviin neuvotteluihin (esimerkiksi aiempien puolueettomuusvakuutusten vaatiminen vastineeksi täydestä vetäytymistä) varjellakseen vetäytymistään.

Ukrainalaisten tulee löytää vastahyökkäysmenetelmä, joka ei kohdistuisi venäläisten asemiin suoraan. Tulee löytää sellainen hetki vastahyökkäykselle, ettei Venäjä kykene sitä enää torjumaan.

– Seuraavien viikkojen aikana meidän tulisi alkaa saada jonkinlaista käsitystä siitä, kykeneekö Ukraina ottamaan aloitteen itselleen ja pakottamaan omia tavoitteitaan päinvastaisen sijaan, ja kuinka hyvin venäläiset vastaavat Ukrainan kyvykkyyden tasaiseen paranemiseen. Jos ukrainalaiset onnistuvat tällaisen mahdollisuuden saamaan, voi tilanne muuttua heille suotuisaksi erittäin nopeasti. Voivatko ukrainalaiset voittaa? Kyllä. Voittavatko ukrainalaiset? Se ei ole vielä selvää, mutta sitä mahdollisuutta ei tule sulkea pois.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta , ,
MAINOS