Venäjän taloustilanne on Saksan hallitukselle toimitettujen lukujen perusteella vielä paljon luultua huonompi.
Bildin haltuunsa saamien asiakirjojen perusteella Venäjän sotatalous on suoranaisessa kriisissä.
Artikkelin kirjoittaja, Venäjä-tuntija Filipp Piatov summaa X:ssä keskeisiä lukuja.
– Venäjän valtion tulot ovat romahtaneet ja energiatulot muodostavat enää vain 22 prosenttia valtion budjetista – ennen osuus oli 50 prosenttia, Piatov kirjoittaa.
Toinen ongelma ovat hyökkäyssodan Ukrainassa nielemät käsittämättömät kustannukset. Peräti 40 prosentin Venäjän valtion menoista lasketaan nyt menevän sotaan. Kustannukset vastaavat noin kahdeksaa prosenttia koko maan bruttokansantuotteesta.
Piatov nostaa esiin myös Venäjän ”täydellisen riippuvuuden” Kiinasta. Saksan hallitukselle toimitetun arvion mukaan 87 prosenttia sodankäyntiin liittyvistä teollisuustuotteista tulee Kiinasta.
Moskovan käteiskassa on myös tyhjenemässä.
– Valtion sijoitusrahaston varat ovat puolittuneet hyökkäyksen jälkeen ja ne saattavat loppua kokonaan tänä vuonna, asiantuntija toteaa.
Viimeisenä Piatov toteaa, että Venäjä on ”sisäisessä rkiisissä”.
– Sotatarvikkeiden tuotanto Venäjällä on myös laskussa, koska Moskova ei pysty rahoittamaan tarpeeksi omaa sotatalouttaan.
Exklusiv: BILD kennt Zahlen über Russlands Wirtschaftskrise, die der Bundesregierung vorliegen. Sie zeichnen ein düsteres Bild, es ist von einem sich verstärkenden „Negativtrend der russischen Wirtschaftslage“ die Rede.
Die wichtigsten Punkte:
-Einbrechende Einnahmen:…— Filipp Piatov (@fpiatov) February 1, 2026





