Venäjä voi joutua siirtämään joukkojaan pois Ukrainasta

Koko rajan turvaaminen edellyttäisi kymmenien tuhansien sotilaiden uudelleensijoittamista.
Venäjän kenttätykki Ukrainan rintamalla. / Zvezda
Venäjän kenttätykki Ukrainan rintamalla. / Zvezda

Belgorodin alueelle toteutetun iskun arvioidaan olleen suuri nöyryytys Kremlille. Vapaan Venäjän legioonan ja RDK-vapaaehtoisjoukon operaatio kohtasi yllättävän hajanaista vastarintaa, ja siihen reagoitiin hitaasti. Rajaa puolusti väitetysti vain parikymmentä venäläistä varusmiestä.

Toukokuun 22. päivän iskuun osallistui huomattavasti enemmän taistelijoita kuin maaliskuussa tehtyyn samankaltaiseen operaatioon Brjanskissa. Joukot etenivät sosiaalisessa mediassa julkaistujen videoiden perusteella Graivoronin raja-asemalle amerikkalaisilla MaxxPro-panssariajoneuvoilla ja sen jälkeen noin kahdeksan kilometrin syvyyteen Venäjälle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ajoneuvoja oli yhteensä noin 12 kappaletta, ja ensimmäisellä ryhmällä oli mukana ainakin yksi panssarivaunu. Lukumäärä viittaa siihen, että rajan olisi ylittänyt enintään sata taistelijaa. Ukrainan alueelta tulittanut tykistö tuki aktiivisesti operaatiota.

Meduza-uutissivuston mukaan Venäjän asevoimilta kesti vuorokausi torjua hyökkäys. Iskujoukko ilmeisesti vetäytyi pois ennalta laaditun suunnitelman mukaisesti. Taistelijat esittelivät myöhemmin sotasaaliiksi saatua kalustoa Ukrainan puolella pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Venäjän asevoimien johdon oletuksena vaikuttaa olleen, ettei Ukraina aikoisi ylittää rajaa strategisista syistä. Lähes kaikki maaliskuussa 2022 Tshernihivistä ja Sumystä sekä syyskuussa 2022 Harkovan alueelta vetäytyneet venäläisjoukot siirrettiin suoraan Donbasin ja Zaporizhzhjan alueen taisteluihin.

Meduza arvioi Venäjän raja-alueen olevan edelleen altis Ukrainan iskuille. Nykyistä pitkää rintama- ja rajalinjaa on mahdotonta puolustaa riittävällä tavalla, jos tiedustelu ei saa ennakkotietoa uusista operaatioista. Maaliskuinen tunkeutuminen Brjanskiin tehtiin noin 300 kilometrin päässä Belgorodin iskusta.

Koko rajan puolustaminen edellyttäisi kymmenien tuhansien sotilaiden siirtämistä pois Ukrainasta. On mahdollista, että Venäjän sotilasjohto pyrkii vastaamaan uhkakuvaan liikkuvilla reserveillä, jotka odottavat taaempana mahdollisia hyökkäyksiä ja siirtyvät sitten lähemmäs rajaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sotaa seuraavat venäläisbloggaajat ovat arvostelleet voimakkaasti Belgorodin rajaturvallisuutta ja vaatineet puolustusministeriöltä nopeita toimenpiteitä. Venäjä joutuu todennäköisesti siirtämään ainakin rajatun määrän joukkoja rintaman muilta alueilta rajalleen.

Tilanne on edullinen Ukrainan kannalta, sillä Belgorodin operaation tukemiseen käytettiin vain pieni määrä sen sotilaallisia voimavaroja.

Sota-asiantuntija uskoo Ukrainan jatkavan drooni-iskujaan Suomen lähialueella.
Liittolaiset ovat pyytäneet Ukrainaa pidättäytymään iskuista venäläisiin öljynjalostamoihin.
Sotilasviranomaiset ratsaavat kylien alkoholisteja täyttääkseen värväyskiintiönsä.
Mainos