Romutettaviksi meneviä autoja. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Vanhan auton romutuksesta voi saada pian 2500 euroa

Sähköautojen ostajat hyötyvät eniten romutuspalkkiosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vanhojen autojen romutuspalkkio on tulossa takaisin vuosille 2026–2027, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö.

Lausuntokierroksella olevan esityksen mukaan valtio maksaisi romutuspalkkiota 2 500 euroa, kun uutena hankittu auto on nollapäästöinen, eli sen käyttövoimana on joko sähkö tai vety. Romuttaja saa 2 000 euroa, kun uutena hankitun auton käyttövoimana on jokin muu ja sen hiilidioksidipäästöt ovat enintään 140 g/km.

Romutuspalkkion myöntämisen edellytyksenä olisi, että yhtä uutta henkilöautoa vastaan toimitetaan yksi vähintään kymmenen vuotta vanha auto romutettavaksi.

Esityksen mukaan sekä romutetun että uuden auton omistajan tai haltijan tulisi olla sama henkilö. Romutettavan auton olisi lisäksi täytynyt olla liikennekäytössä ja uuden auton ostajan omistuksessa tai pääasiallisessa käytössä vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen romutusta.

Ehdotetun lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026. Romutuspalkkiota voisi hakea lain voimaantultua takautuvasti 1.10.2025 alkaen.

Esitysluonnoksen mukaan valtion varoista varattaisiin romutuspalkkioon yhteensä 20 miljoonaa euroa käytettäväksi vuosina 2026–2027. Romutuspalkkiokampanja loppuisi 31.12.2027 tai kun siihen varattu määräraha loppuu.

Romutuspalkkiokampanjalla pyritään vähentämään liikenteen päästöjä, parantamaan liikenneturvallisuutta ja uudistamaan autokantaa teknologianeutraalisti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)