Viime yönä Tanskassa havaittiin epäilyttäviä drooneja ainakin neljän eri lentokentän alueella. Osa niistä lensi sotilaskohteiden yllä.
Tutkintaa tehdään poliisin, tiedustelupalvelu PET:n ja muiden tahojen kanssa. Tuoreimmat havainnot tehtiin vain muutamaa päivää sen jälkeen, kun droonit häiritsivät Kööpenhaminan ja Oslon lentokenttien toimintaa useiden tuntien ajan.
Tämä johti yli 120 lennon perumiseen ja tuhansien ihmisten matkojen viivästymiseen.
Tanskan puolustusministeri Troels Lund Poulsen arvioi tiedotustilaisuudessa, että ”järjestelmällisten hybridihyökkäysten” takana on ammattimainen taho. Maahan ei silti katsota kohdistuvan sotilaallista uhkaa.
Venäjän osallistuudesta ei ole toistaiseksi näyttöä. Tanska on Poulsenin mukaan nostanut omaa valmiuttaan tapausten johdosta.
Puolustusvoimien komentaja Michael Hyldgaardin mukaan viranomaisilla oli valmius tuhota tarvittaessa droonit. Näin ei tehty mahdollisten sivullisten vahinkojen välttämiseksi.
Poulsen totesi, ettei Tanska ole vielä tehnyt päätöstä Naton neljännen artiklan soveltamisesta. Puolustusliittoon pidetään yhteyttä tapauksen tiimoilta.
– Sabotaasista, kyberhyökkäyksistä ja muista hybridihyökkäyksistä on tullut avain liian yleisiä, oikeusministeri Peter Hummelgaard sanoi.





