Ruumisarkkuja Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

USU: Merkintä maksuhäiriöstä voi aiheuttaa ongelmia kuoleman jälkeenkin

Vainajan omainen sai laskun hautauskuluista etukäteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maksuhäiriömerkintä voi aiheuttaa ongelmia vielä kuoleman jälkeenkin, Uutissuomalainen kertoo.

USU kertoo tapauksesta, jossa vainajan omainen oli saanut hautaustoimistosta laskun vain yhden arkipäivän maksuajalla. Poikkeuksellisen tapauksesta teki myös se, että lasku oli lähetetty ennen hautajaisia. Omainen suivaantui hautaustoimiston menettelystä niin paljon, että siirsi hautausjärjestelyt toiseen hautaustoimistoon.

Hautaustoimiston edustajan mukaan poikkeuksellisen toimintamallin syynä oli se, että sekä haudattavalla vainajalla että tämän omaisella molemmilla oli maksuhäiriömerkintä. Hänen mukaansa luottotietojen tarkistus on toimistolle yleinen toimenpide.

– Kun emme aikaisemmin tarkistaneet luottotietoja, kävi valitettavan usein niin, että hautajaiset hoidettiin pitopalveluja myöten, mutta sitten ei ollutkaan varaa maksaa sen paremmin vainajan kuin omaistenkaan toimesta, hautaustoimiston edustaja kertoo USU:lle.

Suomen hautaustoimistojen liiton puheenjohtaja Sari Koukkari kertoo USU:lle, että hautaustoimiston laskun veloittaminen ennen hautajaisia ei ole alalla normaalikäytäntö, mutta sitä tehdään yhä enenevissä määrin. Hän muistuttaa, että yleensä hautaustoimistot ovat pieniä yrityksiä, joilla ei ole mahdollisuutta luotottaa loputtomiin etukäteen hautajaisiin tehtyjä hankintoja.

Omaiset voivat hakea avustusta varattoman tai vähävaraisen vainajan hautaamiskuluihin sosiaalitoimesta. Hautausavustuksessa huomioidaan ne tilillä olevat varat, joita siellä kuolinpäivänä on. Vähävaraiselle myönnetty hautauskorvaus ei kuitenkaan kata kaikkia hautajaiskuluja.

– Tätä omaisten on tosi vaikea ymmärtää. Jos on 1 200 euron lasku, meillä huomioidaan vain se summa, joka on meidän sopimushintamme hautaustoimiston kanssa. Jos tilillä on ollut 600 euroa ja sopimushinta on 500 euroa, hautausavustusta jää myönnettäväksi 100 euroa, mutta omaisilla on puolestaan 1 200 euron lasku käsissä, johtava sosiaalityöntekijä Tarja Mäntynen Kymenlaakson hyvinvointialueen aikuissosiaalityöstä kertoo USU:lle.

Mikäli omaiset eivät kykene huolehtimaan hautajaisten järjestämisestä, lain mukaan viime sijassa kunta on velvoitettu hautaamaan vainajan.

– Jos on esimerkiksi vainaja, jonka ainoa elossa oleva omainen on iäkäs ja itsekin hoidon tarpeessa, sosiaalitoimi tilaa hautauksen suoraan sopimuskumppaniltamme. Ketään ei hautaamatta jätetä, sillä jokaisella on oikeus arvokkaaseen viimeisen matkaan, Mäntynen kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)