Nykyisin 17-vuotias tarvitsee henkilöautokorttiin poikkeusluvan.
Hallituksen esityksen raukeaminen johtuu Uutissuomalaisen mukaan siitä, että eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta ei ehdi laatia lakiuudistuksesta mietintöä määräajassa.
Laista voidaan päättää vain mietinnön perusteella. Avoimeksi jäävät lakihankkeet raukeavat vaalikauden lopussa.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan mietintö jää valmistumatta määräajassa, koska perustuslakivaliokunta ei ehdi antaa mietinnöstä lausuntoa. Takaraja mietinnöille on ensi maanantai, sillä eduskunnan viimeinen täysistunto ennen vaalitaukoa on 3. maaliskuuta.
– Jos olisimme saaneet perustuslakivaliokunnalta lausunnon tällä viikolla, olisimme ehkä ehtineet laatia mietinnön. Nyt aika valitettavasti pääsi loppumaan, liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.) toteaa Uutissuomalaiselle.
Hän kertoo ymmärtävänsä ”täysin” sen käsittelyruuhkan, joka perustuslakivaliokunnassa on ollut ja on loppumetreille saakka.
– He joutuvat priorisoimaan käsittelemiään asioita, ja tällä hetkellä heitä työllistää saamelaiskäräjälaki, Kymäläinen sanoo.
Alun perin uuden ajokorttilain piti tulla voimaan jo lokakuun alussa.





