USA toisti kantansa aseidensa käytöstä Venäjällä – Harkova ei muuta tilannetta

Antony Blinkenin aiempaa lausuntoa tulkittiin siten, että Yhdysvallat olisi lieventänyt linjaansa.
Ukrainan asevoimien käytössä olevan ATACMS-ohjuksen laukaisu. / mil.gov.ua
Ukrainan asevoimien käytössä olevan ATACMS-ohjuksen laukaisu. / mil.gov.ua

Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin edustaja on vahvistanut USA:n kannan olevan yhä se, että Ukrainan ei tule käyttää siltä saamiaan aseita iskuihin Venäjän puolella.

Pentagonin tiedottajalta Sabrina Singhiltä kysyttiin eilisessä lehdistötilaisuudessa, muuttaako Venäjän hyökkäys Harkovaan Yhdysvaltain mielipidettä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Iskuihin on vaikea vastata, kun venäläiset tietävät, että omalla puolellaan rajaa he ovat turvassa, toimittaja sanoi.

Singhin mukaan Yhdysvallat pitäytyy aiemmassa näkemyksessään.

– Uskomme, että kykyjä ja kalustoa, jota annamme, ja mitä muut maat antavat Ukrainalle, pitäisi käyttää Ukrainan suvereenin alueen takaisin ottamiseen.

Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin tulkittiin aiemmin näyttäneen varovaista vihreää valoa aseiden käytölle, kun hän keskiviikkona sanoi, että Kiova tekee itse päätökset siitä, miten amerikkalaisaseita käytetään. Blinken jatkoi, ettei Washington kuitenkaan rohkaise tai anna lupaa iskuihin Ukrainan ulkopuolella.

Poimintoja videosisällöistämme

Singhiltä tiedusteltiin myös, onko kyse sitovasta ehdosta aseistuksen toimittamiseen vai pyynnöstä. Singh muotoili Yhdysvaltain tehneen pyyntönsä asiassa varsin julkiseksi.

– Puolustusministeri keskusteluissa ministeri [Rustem] Umerovin kanssa käy läpi sitä, miten kalustoa parhaiten voi hyödyntää ja me uskomme, että se tapahtuu Ukrainan alueella.

Presidentti Volodymyr Zelenskyi kommentoi lausuntoa Kyiv Independent -lehden mukaan sanomalla, että tällaisia kieltoja ei pitäisi asettaa, koska Ukraina ei ole tekemässä mitään hyökkäystä länsiaseilla Venäjän maaperälle, vaan puolustaa itseään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ukraina on iskenyt amerikkalaisilla pitkän kantaman ATACMS-ohjuksilla menestyksekkäästi miehitetylle Krimille, mutta Washingtonin rajoitusten vuoksi tällaisen iskun toistaminen Venäjän alueelle ei ole mahdollista.

Kyiv Independent -lehden mukaan Britannia on äskettäin todennut, ettei se vastusta antamiensa aseiden käyttöä Venäjän puolella. Latvian ulkoministeri sanoi aiemmin toukokuussa, että useat maat ovat lähettäneet Ukrainalle aseita ilman tällaisia rajoituksia.

Kuvat vahvistavat Ukrainan osuneen tärkeään kohteeseen Novgorodin alueella.
Yhdysvallat yrittää avata tärkeää öljyn kuljetusreittiä.
Presidentti kertoo odottaneensa suurempaa myllerrystä markkinoilla.
Mainos