Ukrainan erikoisjoukkoihin Ruh Oporu (”Vastarintaliike”) on julkaissut koostevideon toiminnastaan. Ruh Oporu kuuluu virallisesti armeijakuntana Ukrainan erikoisjoukkojen alaisuuteen ja sen tehtävänä on tukea ja koordinoida partisaaniryhmien toimintaa Venäjän miehittämillä ukrainalaisalueilla.
Eräs tällainen partisaaniryhmä on esimerkiksi Krimillä toimiva ukrainalaisten ja krimintataarien Atesh, jonka iskusta Zaporižžjan alueella Verkkouutiset kertoi hiljattain tässä.
Videolla näytetään, että vastarintaliikkeen toiminta miehitetyillä alueilla on monenlaista ja intensiivisyydeltään vaihtelevaa. Videolla näytetään polttopulloiskuja vetureita vastaan, joilla on tarkoitus häiritä miehittäjän logistiikkaa. Verkkouutiset on aiemmin kertonut kymmenien vetureiden hävittämisestä tässä.
Videolla kuvattavaa vastarintatoimintaa ovat myös iskukohteiden välittäminen Ukrainan asevoimille. Videolla näytetään iskuja ammusvarikoille sekä vihollisten ammusten hävittämistä ja sabotointia. Samoin toimintaan kuuluvat räjäytystehtävät ja junien suistamiset raiteiltaan. Videolla kuullaan venäläissotilaan kiroavan pilkkaavasti ”hoholeita” eli ukrainalaisia, ”jotka romuttivat meitä näin viime yönä”.
Pienimuotoisempaa toimintaa on Krimillä sijaitsevan Jevpatorijn venäjänkielisen Евпатория-nimikyltin muuttamisen ukrainalaiseen muotoon Євпаторія tai lentolehtisten levittäminen. Vastarintaryhmien näytetään myös väijyttävän ja räjäyttävän venäläiskalustoa.
– Me olemme kaikkialla. Me näemme kaiken. Me olemme kotonamme. Ja tämä tarkoittaa sitä, että kukaan muu ei tule täällä hallitsemaan paitsi me, sanotaan videolla lopettaen sanaleikkiin ”Крім нас” (ukr. Paitsi me), joka kuulostaa lähes samalta kuin isovenäläinen tunnuslause ”Крым наш” (ven. Krim on meidän).
Videon mukaan Ukrainan vastarintaliike on tehnyt tuhansia partisaani-iskuja Harkovan alueelta Luhanskin ja Donetskin kautta Zaporižžjaan, Hersoniin ja Krimille.
Newly released footage shows Ukrainian partisans targeting Russian forces and infrastructure in the occupied regions.
Since the invasion began, Ukrainian resistance fighters have reportedly conducted thousands of sabotage operations. pic.twitter.com/nIcsvOgvCA
— OSINTtechnical (@Osinttechnical) December 1, 2025





