Moskovan ilmailunäyttely MAKS, jonka piti olla 20.–25. heinäkuuta Žukovskin kansainvälisellä lentoasemalla, on uutistoimisto Interfaxin mukaan todennäköisesti peruttu.
Jos uutistoimiston saama tieto pitää paikkansa, peruminen on jo kolmas peräkkäinen. Venäjän suurin ilmailunäyttely on järjestetty vuodesta 1993 lähtien, ja sillä on ollut valtiollinen asema vuodesta 2005 asti.
Kuten kahtena edellisenäkin vuonna Moskovalla ei olisi mitään näytettävää ilmailunäyttelyssä, jossa ennen Venäjän Ukrainaa vastaan aloittamaa hyökkäyssotaa oli omat osastonsa kaikilla maailman suurimmilla lentokonevalmistajilla. Venäjän lentokoneteollisuuden lippulaivaprojektit Irkut Ms-21 ja Jakovlev/Suhoi Superjet 100 eivät ole toteutuneet, eivätkä läntiset yritykset tule Moskovaan pakotteiden takia.
Tärkein syy peruutukselle on Interfaxin lähteen mukaan kuitenkin turvallisuus. Ukrainan 1. kesäkuuta toteuttama droonihyökkäys osoitti, että se voi iskeä mihin vain Venäjälle.
MAKS peruutettiin vuonna 2023 ensi kertaa 30 vuoteen Venäjän ilmailuteollisuutta vastaan asetettujen pakotteiden takia. Viime vuonna ilmailunäyttely luvattiin pitää, mutta peruutettiin jälleen.
Pian sodan alkamisen jälkeen Venäjän johto ilmoitti kunnianhimoisesta ohjelmasta kotimaisen ilmailuteollisuuden elvyttämiseksi. Siviilikoneiden tuotanto piti nostaa Neuvostoliiton huippuvuosien tasolle vain parissa vuodessa, ja koneita luvattiin toimittaa kotimaisille yhtiöille yli tuhat vuoteen 2030 mennessä.
Ohjelman toteutus kaatui ensiaskeliinsa. Vuonna 2024 piti toimittaa 35 konetta, kuluvana vuonna 80 konetta, ensi ja seuraavana vuonna 120 konetta vuodessa ja vuodesta 2028 alkaen vähintään 200 konetta vuodessa. Viime vuonna toimitettiin kuitenkin vain kolme Tupolev Tu-214:ää ja kaksi Iljušin Il-96-300:aa.
Kuluvan vuoden alussa ohjelman tavoitetta laskettiin kolmanneksella. Kun tavoitteeksi kotimaisten matkustajakoneiden osuudeksi lentoliikenteessä vuosikymmenen loppuun mennessä asetettiin aiemmin 80 prosenttia, tavoite hilattiin alas 50 prosenttiin. Lentokoneiden sarjatuotannon alku siirrettiin vuosiin 2027–28 ja teollisuuden täyden kapasiteetin alku vuoteen 2030.
Venäjän siviili-ilmailukomission puheenjohtajan, Neuvostoliiton siviili-ilmailusta vastanneen entisen varaministerin Oleg Smirnovin mukaan yhtään Moskovan siviili-ilmailun kehitysohjelmaa ei ole toteutettu.
– Jokaiselle on selvää, että tuhat lentokonetta vaatii 2000 moottoria, mutta mistä ne löytyvät? Tarvitaan elektroniikkaa ja paljon muuta. Tarvitaan laskutelineitä, jotka ovat ainutlaatuisia tuotteita, koska niiden täytyy kestää jopa 100 tonnin paino laskeutumisessa, mutta silti ne saavat painaa niin vähän kuin mahdollista, jotta ne eivät lyhennä lentomatkaa. Tarvitaan tehtaita, työstökoneita, insinöörejä ja työntekijöitä, hän listaa.





