Helsingin Sanomat kertoi 15.1. ukrainalaisesta korva-nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäristä, joka on asettunut Suomeen tällä tietoa pysyvästi vuonna 2021. Hänellä on kymmenen vuoden työkokemus Ukrainasta ja nyt hänellä olisi halu siirtää tuo ammattitaito suomalaisen järjestelmän käyttöön. Kovin mutkattomasti tämä ei kuitenkaan onnistu.
EU:n/ETA:n ulkopuolisilta alueilta tulevien lääkäreiden laillistusprosessi on Suomessa monivaiheinen ja siinä vierähtää jopa vuosia. 35-vuotiaan korkeasti koulutetun, pitkän työkokemuksen omaavan ammattilaisen potentiaalin hyödyntäminen vie siis huomattavan pitkään alalla, jossa meillä on pula tekijöistä.
Suomeen on lyhyessä ajassa saapunut Ukrainasta yli 60 000 turvapaikanhakijaa. Heidän joukostaan löytyy myös hoitoalan ammattilaisia, joita lienee lääkäreihin verrattuna moninkertainen määrä. Kaikkiaan kyse lienee sadoista ellei tuhansista hoitajista. Myöskään heillä EU-/ETA-alueen ulkopuolelta tulleina ei siirtyminen työelämään ole aivan suoraviivaista. Byrokratian määrä, kielitaitovaatimukset ja jopa puolentoista vuoden lisäopinnot tai pätevöitymiskoulutus asettavat sinänsä ymmärrettäviä kynnyksiä työelämään siirtymiselle. Ne on kuitenkin on rakennettu tilanteisiin, joissa toiminta on suunniteltua ja uraliikkeet harkittuja. Ukrainalaisten kohdalla näin ei ole.
Pula juuri terveydenhuollon työntekijöistä on suuri, niin lääkäreiden kuin hoitohenkilökunnan puolella. Nyt käsissämme on tilanne, jossa maahan on tullut suuri määrä koulutettuja ja työkokemusta omaavia ammattilaisia. He ovat valtaosin erittäin motivoituneita työntekoon henkilöstövajeesta kärsivällä alalla. Tämä resurssi olisi mielekästä saada hyödynnettyä täysimääräisesti.
Ukrainalaiset myös tarvitsevat terveydenhuollon palveluja siinä missä muutkin. Traumaattinen tausta huomioon ottaen tuo tarve lienee suhteessa suurempikin kuin kantaväestöllä. Itsekin olen hoitanut lukuisia Ukrainasta tulleita, myös vakavasti sairaita potilaita. Kaikille tapauksille yhteistä on ollut korkeahko kielimuuri ja potilaiden eriasteinen hämmennys vieraan kulttuurin sekä terveysongelmien yhteisvaikutuksena. Kielen ja sikäläisten toimintatapojen tuntemus ei olisi terveydenhuollon toimijalle ollenkaan pahitteeksi näissä tilanteissa.
Näkisin mielelläni edes kokeilun, jossa Ukrainasta tulleita terveydenhuollon ammattilaisia siirretään täkäläiseen työelämään nopeutetussa aikataulussa. Pätevyys tulee toki varmistaa eikä suomen kielen pitkäjänteisestä opiskelusta saa tinkiä. Nimenomaan ukrainalaisten kohdalla näkisin tässä kokeilemisen arvoisen mahdollisuuden. He ovat ilmaisseet selkeästi halunsa päästä tekemään töitä. Samalla saisimme myös korvaamattoman arvokkaan kontaktipinnan alati kasvavaan ukrainalaisten potilaiden joukkoon. He toisivat turvaa maamiehilleen ja -naisilleen vieraan maan terveydenhuoltojärjestelmän rattaissa. Samalla pystyisimme tarjoamaan heille työntekijöinä hieman pehmeämmän laskun järjestelmämme pariin jos ainakin osa heidän panoksestaan kohdennettaisiin nimenomaan ukrainalaisten terveyspalveluiden tuottamiseen.
Hyvinvointialueiden tilannetta tuskaillessa on toistuvasti korostettu tarvetta kääntää kaikki kivet järjestelmän kantokyvyn turvaamiseksi. Ukrainalaisten joukossa on runsaasti terveydenhuollon potentiaalia, joka tulisi pyrkiä käyttämään niin, että jokainen osapuoli hyötyy. Siinä olisi yksi lupaava kivi käännettäväksi.
