Ukrainan presidentin hallinnon neuvonantaja Mihailo Podolyak vastaa videolla jyrkästi Moskovan puheisiin Itä-Ukrainan sotatoimista.
– ”Donbas. Erikoisoperaation toinen vaihe”. Toinen, kolmas vai kenties kymmenes? Tällä ei ole enää mitään väliä – ja miksikö? Koska tämä on aivan samaa kuin ”me valtaamme Kiovan 72 tunnissa”, Podolyak toteaa Twitterissä.
Hän jatkaa venäläisten ”rakastavan satuilua”.
– Todellisuudessa tulee kuitenkin tapahtumaan vain se mitä Ukraina tarvitsee.
Venäjän on kerrottu kaavailleen alun perin, että Ukrainan pääkaupunki kaatuu vain päivissä. Toisin kuitenkin kävi.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov totesi tiistaina, että Venäjän ”erikoissotilasoperaatiossa” Ukrainassa on alkanut seuraava vaihe.
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu taas sanoi Venäjän valtion kanavalla näytetyssä tilaisuudessa, että ”venäläisjoukot toteuttavat systemaattisesti suunnitelmaa Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen vapauttamiseksi”. Shoigu kuitenkin syytti myös Yhdysvaltoja ja muita länsimaita Venäjän operaatioiden ”venyttämisestä”.
Kovia tappioita kokenut Moskova on vetänyt joukkonsa pois pohjoisesta Ukrainasta ja siirtänyt sodan painopisteen itään. Tätä on yritetty markkinoida suunnitelmien mukaisena toimintana. Todellisuudessa kyseessä näyttää kuitenkin olevan luopuminen alkuperäisistä strategisista tavoitteista Ukrainassa.
“Donbas. The 2nd phase of the special operation”. 2nd, 3rd, 10th? It doesn't matter anymore. Why? Because it's exactly the same as “we'll take Kyiv in 72 hours”. Russians love to tell fairy tales. But it’s only what Ukraine needs that will happen in reality. pic.twitter.com/pI6aU5TsOq
— Михайло Подоляк (@Podolyak_M) April 19, 2022





