Ukrainalle toimitettuja GLSDB (Ground Launched Small Diameter Bomb) -täsmäaseita on tiettävästi käytetty ensimmäistä kertaa taistelutehtävissä. Asejärjestelmän mahdollisista toimituksista keskusteltiin jo viime vuoden keväällä.
Maasta laukaistavien aseiden uskotaan tuovan Ukrainan asevoimille merkittävää uutta iskukykyä. Ohjusten kantama on noin 150 kilometriä. Kantama on lähes kaksinkertainen verrattuna Himars- ja M270-raketinheitinten GMLRS-ammuksiin.
Asiasta saatiin vahvistus kuluvalla viikolla, jolloin venäläinen sotabloggaaja julkaisi videon SDB:n jäänteistä.
War Zone -sivuston mukaan on mahdollista, että Ukraina oli laukaissut pienten siivekkeiden ohjaamia pommeja tähän asti lentokoneista. Maasta laukaistavien SDB:n käytöstä liikkui tietoja tammikuussa.
Yhdysvaltain asevoimien kerrotaan valvoneen uuden täsmäaseen koeammuntoja ennen niiden toimituksia Ukrainaan.
GLSDB kehitettiin amerikkalaisen Boeingin ja ruotsalaisen Saabin yhteistyönä. Ukraina on sen ensimmäinen käyttäjä. Asejärjestelmässä yhdistetään yleinen GBU-39/B SDB -liitopommi ja rakettimoottori.
Moottori lennättää pommin ilmoille, minkä jälkeen se levittää siivekkeensä ja jatkaa kohti kohdettaan inertiasuunnistuksen ja GPS-navigoinnin avulla. Tarkkuudeksi ilmoitetaan yksi metri. Inertiaohjaus tuo suojaa elektroniselta häirinnältä.
Ground-Launched Small Diameter Bombs Make Combat Debut In Ukraine
Wreckage has emerged that confirms that Ukraine’s latest Western-supplied long-range strike weapon is now in use.
Story: https://t.co/fAr95PITLX
— Tyler Rogoway (@Aviation_Intel) February 14, 2024