Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa Ukrainan sodan päättyvän hänen johdollaan, ja Tomahawk-risteilyohjukset ovat siksi hänelle vain pelinappula, kirjoittaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen viestipalvelu X:ssä.
Trump on aiemmin vihjannut Tomahawkien lähettämisestä Ukrainaan. Kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tapasi perjantaina Trumpin Valkoisessa talossa, toivoi hän saavansa Yhdysvaltain presidentiltä lupauksen Tomahawk-toimituksista.
Lopulta Zelenskyi joutui kuitenkin lähtemään tyhjin käsin, sillä Trumpin mukaan Tomahawk-toimitukset eskaloisivat sotaa.
Vanhasen mukaan Trumpin linja näyttää poukkoilevalta. Hän kuitenkin arvelee, että todellisuudessa Trump pitää neuvotteluprosessia kasassa väkisin.
– Hän yrittää estää kumpaakaan osapuolta karkaamasta pöydästä, Vanhanen tiivistää.
Trump vaikuttaa myös siirtävän painoa kohti lähiviikkona Budapestissa pidettävää huippukokousta Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa.
– Se on merkki siitä, että prosessi on Trumpille tärkeämpi kuin pitkän kantaman aseet, Vanhanen pohtii.
Tomahawkit vaikuttavatkin Vanhasesta olevan Trumpille pelinappula. Niillä ei uhata siksi, että niitä oikeasti oltaisiin lähettämässä, vaan siksi, että Putin pysyisi neuvottelupöydässä.
Tämä onkin Vanhasen mukaan Trumpille tyypillinen tapa tehdä politiikkaa. Hän luo epävarmuutta ja koittaa saada kaikki riippuvaisiksi hänen seuraavasta siirrostaan. Hän ei olekaan Ukrainan tai Venäjän, vaan prosessin puolella.
– Venäjä ei saa maksimaalisia vaatimuksiaan läpi, Ukraina ei saa kaikkea haluamaansa tukea, jolloin Trump pysyy neuvottelujen keskellä, Vanhanen tiivistää.
Vanhanen uskoo, että Trump ei välitä siitä, miten sota loppuu. Yhdysvaltain presidentille tärkeintä on, että se loppuu hänen nimissään tai johdollaan. Juuri tästä syystä Trump ei käyttäydy kuten perinteinen rauhanvälittäjä.
Toteutuessaan Trumpin strategian lopputulos olisi kuitenkin se, että rauhan sijasta Ukrainaan saataisiin aikaan jäätynyt konflikti. Sillä olisi merkitystä myös Suomelle.
– Venäjä saa hengähdystauon, Ukraina menettää alueita de facto ja Yhdysvallat vetäytyy vastuusta, Vanhanen tiivistää.
– Euroopan ja Suomen on syytä ymmärtää tämä dynamiikka ajoissa eikä vain pidätellä hengitystä.
1. Ukraina ei näytä saavan Tomahawkeja, vaan sen sijaan neuvottelut Venäjän kanssa jatkuvat edelleen. Seuraavaksi edessä ilmeisesti Trumpin ja Putinin huippukokouksen seuraava kierros.
Mistä tässä on kysymys, mitä peliä Trump oikein pelaa? 🧵 pic.twitter.com/fxphCw9EK7
— Henri Vanhanen (@HenriVanhanen) October 18, 2025





