Havainnekuva bakteerista lähietäisyydeltä. Bakteerin uloin kalvo muodostaa tehokkaan suojan antibiootteja vastaan. (Kuva: Ekaterina Osmekhina)

Tutkijoiden kehittämällä lääkkeellä voi torjua antibioottiresistenssiä

Lääke iskee bakteerien sijaan niiden viestintään ja suojamekanismeihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Antibioottiresistenssi aiheuttaa vuosittain yli miljoonan ihmisen kuoleman, ja määrän ennustetaan jopa kymmenkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä.

Aalto-yliopiston vetämä kansainvälinen tutkijaryhmä on kehittänyt uuden hoitomenetelmän, joka voi auttaa antibioottiresistenssin torjumisessa. Menetelmä perustuu ryhmän seulonnoissaan löytämiin lääkemolekyyleihin, jotka eivät hyökkää suoraan bakteereja vastaan, vaan iskevät niiden viestintään ja puolustusmekanismeihin eli virulenssitekijöihin.

– Koska lääke lamauttaa bakteerin sen sijaan, että se tappaisi sen tai pysäyttäisi sen kasvun, menetelmä aiheuttaa vähemmän painetta bakteerin vastustuskyvyn kehittymiselle, selittää tutkimusta johtava Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Christopher Jonkergouw.

Antibioottien kehityksen alkuaikoina bakteereilla kesti keskimäärin 11 vuotta kehittyä vastustuskykyisiksi. Nyt aika on lyhentynyt 2–3 vuoteen.

– Tilanne on erittäin vakava. Monet yleiset infektioita aiheuttavat bakteerit ovat kehittyneet vastustuskykyisiksi, eikä uusi antibiootteja vain kehitetä tarpeeksi nopeasti, sanoo tutkijatohtori Ekaterina Osmekhina Aalto-yliopistosta.

Ryhmä testasi kehitteillä olevaa lääkettä Maailman terveysjärjestö WHO:n kriittisimpien superbakteerien listalla olevia Pseudomonas aeruginosa– ja Acinetobacter baumannii -bakteereja vastaan. Molekyyli sitoi bakteerien vapauttamia myrkyllisiä aineita eli toksiineja ja häiritsi bakteerien kykyä kommunikoida. Samalla se vähensi bakteerien suojakilvekseen tuottamien kalvojen eli biofilmien muodostumista.

Tutkijaryhmä selvitti myös sitä, tekeekö kehitteillä oleva lääke bakteerit haavoittuvammiksi nykyisille antibiooteille. Tutkimus osoitti, että antibiootti tehosi pienemmällä annoksella, kun hoitoa täydennettiin tällä uudella lääkkeellä.

Kahden viikon testausaikana bakteerit eivät myöskään tulleet yhdistelmälle vastustuskykyisiksi. Pelkälle antibiootille resistenssi syntyi nopeasti, riippuen antibiootista jo muutamassa päivässä.

Tutkimustulos viittaa siihen, että lääke auttaa nykyisten antibioottien tehon säilyttämisessä bakteeri-infektioita vastaan. Lääke vaikuttaa bakteerien vahvaan ulkokalvoon, tehden siitä löysemmän ja läpäisevämmän.

– Se tarkoittaa, että antibioottien on helpompi päästä kiinni bakteereihin ja tappaa ne, Osmekhina selittää.

Laboratoriokokeessa lääke myös suojasi ihmisen keuhkosoluja bakteeritartunnalta vähentämällä tulehdusta ja kudosvaurioita aiheuttavien toksiinien määrää. Suojaus toimi tehokkaasti myös hiirillä tehdyissä tautimallikokeissa.

Lupaavat tulokset lääkemolekyylin tehosta bakteerien patogeenejä vastaan antavat uutta toivoa kilpajuoksussa antibioottiresistenssiä vastaan.

– Jos lääkkeen kehityksessä ei tule yllätyksiä vastaan ja rahoitus on riittävä, ensimmäiset kliiniset kokeet voidaan tehdä noin kahden vuoden päästä. Lääkkeen pääsy markkinoille on siitä vielä vuosien työn takana, tutkijat sanovat.

Tutkimus on julkaistu arvostetussa Nature Communications -lehdessä.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)