Helsingin yliopiston tutkijatohtori Julian Honkasalo kirjoittaa tuoreessa Kalevi Sorsa -säätiön Väittelytaidoilla vihapuhetta vastaan -julkaisussaan vihapuheen yhteydestä järjestäytyneisiin ääriliikkeisiin.
Tutkijatohtori korostaa, että vihapuhetta levitetään systemaattisesti ja argumentointivirheisiin nojautuen. Hän ehdottaa vihapuheen kitkemistä väittelytaitojen opettamisella ja vihapuheen taustalla olevan järjestäytyneen toiminnan selvittämisellä.
Vihapuhe tarkoittaa yleisesti sellaista ilmaisua, joka halventaa, vainoaa, leimaa tai kannustaa väkivallantekoihin esimerkiksi ihonvärin, uskonnon, sukupuolen, vammaisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Honkasalon mukaan vihapuhe pitää ymmärtää tekona eikä tunneilmaisuna.
– Tutkimusten mukaan vihapuhe ei pyri todenmukaisuuteen tai perustamaan väitteitään argumentointiin. Sen tarkoituksena ei alun perinkään ole aito, läpinäkyvä kommunikaatio vaan muun muassa huvittelu, vallankäyttö, uuvuttaminen, vaientaminen tai julkisuuden tavoittelu, Honkasalo kuvaa.
Edellyttääkö sananvapaus vihapuheen sallimista?
Vihapuheen sallimista puolustetaan usein vetoamalla sananvapauteen. Honkasalon mukaan nämä kaksi kyllä liittyvät toisiinsa, mutta niiden suhde ei ole ihan yksinkertainen.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa keskustelu vihapuheen kriminalisoinnista liittyy vahvasti perustuslain tulkintaan. Euroopassa taas korostetaan sananvapauden lisäksi muitakin perusoikeuksia, kuten syrjimättömyyttä ja oikeutta elää ilman väkivallan uhkaa.
Honkasalo toteaa, että sananvapaus turvaa oikeuden esittää jyrkkää kritiikkiä tai humoristista pilkkaa esimerkiksi vallitsevaa poliittista valtaa, uskontoa tai virkavaltaa kohtaan. Vihapuhetta ei siis ole mikä tahansa ikävien, aggressiivisten, epämiellyttävien, mauttomien tai virheelliseen tietoon perustuvien mielipiteiden esittäminen.
– Jos puhe ymmärretään tekemisenä eikä pelkästään ilmaisuna, vihapuheen rajoittaminen lainsäädännöllisin keinoin ei rajoita kenenkään ihmisen oikeutta omiin tunteisiinsa, vakaumukseensa tai ajatuksiinsa, Honkasalo huomauttaa.
– Sen sijaan se velvoittaa rangaistuksen uhalla pidättäytymään tietyistä haitallisista teoista, kuten toisten ihmisten vahingoittamisesta puheella.
Vihapuheen levittäminen systemaattista
Honkasalo kertoo, että vihapuhe on usein systemaattista ja toisinaan sen taustalla ovat erilaiset ääriliikkeet ja bottitehtailu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sekä useassa Euroopan ja Latinalaisen Amerikan maassa ilmenee poliittista anti-gender-liikehdintää.
Liike ajaa poliittisia ja lainsäädännöllisiä uudistuksia, jotka sallisivat naisten ja vähemmistöjen syrjinnän muun muassa opetusohjelmissa, seksuaalikasvatuksessa ja lisääntymisoikeuksiin liittyvässä terveydenhuollossa. Liike hyödyntää sanomansa levittämisessä näennäisargumentteja ja valeuutisia.
Vihapuheen levittäjät tukeutuvatkin yleisesti erilaisiin argumentointivirheisiin ja näennäisargumentteihin, joita ovat muun muassa sanojen laittaminen toisen suuhun (olkiukko), henkilöön käyvät syytökset (ad hominem), syyn ja seurauksen suhdetta vääristävät kaltevan pinnan argumentit sekä keskustelun suistaminen raiteiltaan tuomalla mukaan asian kannalta epäolennainen argumentti.
– Näennäisargumenttien tahallinen käyttö ja hyvien argumentaatiokäytäntöjen tietoinen rikkominen ovat tehokaita ja tuhoisia manipulaatiokeinoja, Honkasalo toteaa.
Suitsittava julkisen vallan toimesta
Ensisijaisesti Honkasalo kävisi vihapuhetta vastaan edistämällä kansalaisten verkkolukutaitoa muun muassa lisäämällä argumentaatio-oppi opetusohjelmiin.
– Jos nykyistä suurempi osa sosiaalisen median käyttäjistä tunnistaisi trollaamisen ja vihapuheen kaavamaisuuden, vihapuhetta voisi kitkeä ennaltaehkäisevästi, hän sanoo.
Honkasalon mielestä olisi tärkeää selvittää valtiollisin toimin ne tahot, jotka rahoittavat vihapuheen levittämistä.
– Kaikkien näiden toimien tavoitteena pitäisi olla, että vihapuheeseen vastaamista ei jätetä sellaisen yksilön vastuulle, joka on joutunut esimerkiksi verkkovihan tai maalittamisen kohteeksi.
