Suomalaiset kriisinhallintajoukot antavat taistelulääkintäkoulutusta peshmerga-sotilaille Erbilin lähettyvillä Irakissa. LEHTIKUVA / HANDOUT

TS: Suomalaisten läsnäoloa Irakissa jatketaan poikkeuksellisesti kahdella vuodella

Operaatio on kestänyt jo lähes vuosikymmenen verran.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisia sotilaita on edelleen erinäissiä tehtävissä epävakaassa Irakissa. Raketti-iskuja suomalaisten tukikohtiin on ammuttu vielä viime vuonna. Läsnäoloa on nyt päätetty jatkaa poikkeuksellisella kahdella vuodella. Asiasta kertoo Turun Sanomat.

Suomalaissotilaat ovat mukana yhteensä 80 operaatiossa Irakissa. Tehtävät sisältävät muun muassa hallinnon edustajien neuvonantoa ja siihen liittyviä suojaustehtäviä. Ainuttakaan tappiota suomalaissotilaille ei ole tullut.

Aiemmin päätös jatkaa Irakissa toimimista on tehty vuosittain. Nyt jatkosta päätettiin poikkeuksellisesti kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuoden alussa eduskunta puolsi ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö päätti suomalaisjoukkojen jatkavan OIR-operaatiossa vuoden 2024 loppuun. Lisäksi Suomi jatkaa Naton NMI-operaatiossa toistaiseksi.

OIR on 75-sotilaan kokoinen ja sen päätehtävä on terroristijärjestö Isisin kukistaminen. NMI sen sijaan pitää sisällään pääasiassa neuvonantotoimintaa.

Osasyy länsimaiden pitkittyneellä läsnäololle Irakissa on, että maat haluavat välttää Afganistanin kaltaisen kohtalon. Suomessa ainakin uskotaan Irakin potentiaaliin.

– Tällä hetkellä siihen on luottoa. Maat ovat hyvin erilaiset. Irakilla on aika paljon potentiaalia kehittyä rikkaaksi valtioksi, koska heillä on merkittäviä luonnonvaroja. Afganistan on enemmän heimoyhteiskunta, puolustusministeriön vanhempi osastoesiupseeri Mikko Lehto kuvaa.

Suomalaisten lähtöä Irakista ei ole ainakaan vielä näköpiirissä.

– Tässä menee arviolta ainakin joitakin vuosia vielä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)