Vanhojen asioiden kaivelemisesta on viime aikoina tullut suorastaan muoti-ilmiö. Milloin kenenkin sanomisia ja tekemisiä on saatettu julkisuuteen vuosien ja vuosikymmenien takaa. Pääasiallinen tarkoitus näyttää olleen ihmisten mustamaalaaminen kaikin käytettävissä olevin keinoin. Erityisen yleviä tavoitteita moisessa toiminnassa on vaikea nähdä.
Samaan aikaan suojelupoliisin kassakaapissa makaa edelleen niin sanottu Tiitisen lista, jonka Supon päällikkö Seppo Tiitinen sinne presidentti Mauno Koiviston kehotuksesta talletti. Kyseessä on salainen lista suomalaisista, joita Itä-Saksan legendaarinen tiedustelupalvelu Stasi oli syystä tai toisesta pitänyt kiinnostavina.
Tiitisen lista on tärkeä suomettuneisuuden ajan tapahtumien selvittämisessä, mutta myös uuden suomalaisen kulttuurin rakentamisessa. Lista on ehdottomasti julkaistava ja siitä on voitava käydä yhteiskunnallista keskustelua. On tärkeää ymmärtää, miten meillä on toimittu ja miten muut ovat toimintamme nähneet. On tärkeää keskustella siitä, miten vieras valtio pystyi niin voimakkaasti vaikuttamaan maamme asioihin. Ja on tärkeää ottaa opiksi, jotta niin ei kävisi uudestaan.
Monen maan tiedustelupalvelut ovat edelleen kiinnostuneita Suomesta ja suomalaisista. Monet myrkylliset ideologiat etsivät edelleen uusia kannattajia. Geopoliittisen murroksen ja Suomen Nato-jäsenyyden myötä kiinnostus Suomea kohtaan ja meihin kohdistuvat hybriditoimet todennäköisemmin lisääntyvät kuin vähenevät. Meidän on tarkasteltava historiaamme, nykyisyyttämme ja tulevaisuuttamme rehellisesti, jotta voimme jatkaa huomista kohti puhtaalta pöydältä.
Tiitisen lista ei ole kiveen hakattu totuus. Kyseessä ei ole lista agenteista tai maanpettureista. Kaikki listalla olevat eivät välttämättä ole mitenkään toimineet yhteistyössä Stasin kanssa. Toisaalta listalta puuttuu varmasti monia, jotka ovat. Lukemattomat suomalaiset vierailivat aikanaan muun muassa Berliinin nuorisofestivaaleilla, toimivat rauhanliikkeessä tai muissa yhteyksissä, joissa tiedustelupalvelut ovat heitä suurella todennäköisesti arvioineet ja lähestyneet. Kaikki eivät ole olleet alttiita yhteistyöhön, mutta jotkut ovat.
Listan avaamisella on kiire, sillä monet todennäköisesti listalla olevista ovat vielä keskuudessamme. On tärkeää, että heille annetaan puheenvuoro ja mahdollisuus kertoa, miten he itse ovat asiat nähneet. On hyödyllisempää keskustella kuin jälkikäteen arvella ja leimata ihmisiä sitten, kun he eivät enää ole puolustautumassa. Jotkut varmasti tietävät olevansa listalla, mutta osalle listatuista tieto voi tulla yllätyksenä.
Tiitisen listan avaamiselle on paljon perusteita, mutta sen salaamiselle niitä ei liiemmin ole. Itä-Saksan luhistumisen jälkeen Stasin arkistoja on avattu ja tietoja on saatu myös muista lähteistä. Vaikka lista aikanaan olisikin saatu osana luottamuksellista tiedusteluyhteistyötä, ei se yksinään enää ole riittävä peruste salassapidolle tässä ajassa. Listan luovuttanut taho tuskin vaatii enää muuttuneessa tilanteessa salaamisen jatkamista, jos vaati alun perinkään. Onko kukaan kysynyt listan listan luovuttaneelta taholta tätä? Kun listaa sinnikkäästi edelleen salataan, onkin syytä kysyä miksi niin tehdään? Kenelle lähihistorian läpivalaisu ja ymmärtäminen on niin kiusallista, että salaamista pidetään tarpeellisena?
Tiitisen listan avaaminen on luonteva alku lähihistorian kipukohtien perkaamiselle, eli niin sanotulle lustraatioprosessille, jonka myötä kansakunta voi käsitellä menneisyyttään ja tehdä tilejään selväksi suhteessa historiaan. Jos kansallisia traumoja jää käsittelemättä, ne tulehduttavat yhteiskuntaa sukupolvien päähän. Suomessa on valitettava perinne, jonka mukaan menneisyyden kiusallisia asioita mieluummin poisselitetään kuin rehellisesti prosessoidaan. Vähätellään vaikkapa suomettumisen vahingollisuutta, vaikka sen synkkä ja tukahduttava varjo on langennut niin yhteiskunnan kuin monen kansalaisenkin ylle. Suomettuneet suomalaiset tukivat enemmän tai vähemmän kritiikittä toista lähihistorian karmaisevinta hirmuhallintoa ja sen ideologiaa. Tämä tosiasia ei katoa unohtamalla, vaan avoimella keskustelulla ja yhteisen totuuden löytämisellä.
Tiitisen lista on ehdottomasti avattava julkisuuteen ja siitä on käytävä faktapohjainen ja asiallinen keskustelu. Listan avaaminen on luonteva alku yhden historiamme synkimmän aikakauden läpivalaisuun. Kansalliset traumat lakkaavat varjostamasta nykyisyyttä ja tulevaa vasta kun ne tuodaan päivänvaloon, avoimeen ja rehelliseen keskusteluun. Siihen asti voimme kansakuntana vain kiistellä ja hävetä mennyttä, oudoksua nykyisyyttä ja pelätä tulevaa. On tilinteon aika.
