”Terroristilta täytyy ottaa pois Suomen kansalaisuus”

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajan Simon Elon mielestä terroristilta täytyy ottaa pois Suomen kansalaisuus,
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Simon Elon mielestä Syyrian taisteluista palanneiden henkilöiden ei pitäisi saada olla maassa ”siinä missä muutkin”, koska he eivät ole samanlaisia kuin muut kansalaiset, vaan terroristikoulutuksen saaneita uhkatekijöitä.

– Brysselissä Juutalaiseen museoon terrori-iskun tehnyt islamisti on Ranskan kansalainen ja taistellut Syyriassa. Ranskassa pelkästään Syyrian sotaan jihadistikoulutukseen lähteneitä, sinne matkaavia ja sieltä palanneita on yli 780, Elo sanoo.

Suojelupoliisin mukaan Suomesta on lähtenyt Syyriaan 30–40 ihmistä, joista puolet on taistellut jonkin ryhmän puolella. Useimmat heistä ovat olleet ISIS-järjestön riveissä.

– Nämä henkilöt värväytyvät tietoisesti terroristijärjestöön, taistelevat sen rinnalla vieraassa maassa ja he voivat muka palata lähtömaahan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Elon mukaan todistetusti islamistien rinnalla taistelleiden ulkomaalaisten maahanpääsy on estettävä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantamisen nojalla.

– Useat Euroopan maat ovat kieltäneet terroristikoulutuksen saaneiden ulkomaalaisten maahanpääsyn tai karkottanut heidät maasta.

Niin ikään hänen mielestään terrorismirikosten rangaistavuutta täytyy laajentaa.

– Kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten on säädettävä rangaistavaksi teoksi. Lisäksi terrorismin rahoittamissäädökset on laajennettava koskemaan varojen keräämistä tai antamista terrorismiryhmälle tai toisen terrorismirikoksen tekemiseen.

Simon Elo haluaa myös kansalaisuuslakia muutettavaksi siten, että se mahdollistaa kansallisen turvallisuuden vaarantavien kansalaisuuden menettämisen. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi todistetusti terroristikoulutuksen saaneet.

– Syyriaan taistelemaan lähtenyt Suomen kansalainen osoittaa teollaan, että hän hylkää ne länsimaiset arvot, joiden pohjalle suomalainen yhteiskunta rakentuu. Suomen kansalaisuus on annettu etuoikeus, ei luovuttamaton ihmisoikeus, Elo sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)