Verkkouutiset

Koronapotilaita sairaalan aulassa Chongqingissa 23. joulukuuta. / LEHTIKUVA / AFP / NOEL CELIS

Tautiaalto kiihtyy, sairaalat täyttyvät Kiinassa

Kiinan hallituksen väitetään piilottelevan maan todellista epidemiatilannetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Talven koronaepidemia-aallon uskotaan iskevän Kiinaan lähiviikkoina erittäin kovalla voimalla. Maa luopui hiljattain vuosia ylläpitämästään nollastrategiasta, joten väestölle ei ole kertynyt pandemian alun jälkeen vastaavaa immuunisuojaa kuin muualla maailmassa.

Ainakin yli 500 terveydenhuollon ammattilaista on lähetetty viime päivinä itäisistä maakunnista Pekingiin sairaaloiden ylikuormituksen vuoksi, kertoo hongkongilainen South China Morning Post -lehti. Pääkaupungin priorisointi on herättänyt närää, sillä muuallakin on kärsitty terveydenhuollon työvoimapulasta.

Kiinassa on lisäksi epäilty valtion ilmoittamia virallisia lukuja koronaviruskuolemista. Viime viikkoina huomiota ovat herättäneet muun muassa tunnetun oopperalaulajan ja entisen jalkapalloilijan kuolemat.

Maailman terveysjärjestö WHO:n asiantuntija Michael Ryan vaatii Kiinaa tiedottamaan avoimesti viruksen leviämisestä. Hänen mukaansa viranomaisten väite ”suhteellisen alhaisista” tartuntamääristä ei vaikuta uskottavalta, sillä monien kaupunkien sairaalat ja teho-osastot ovat olleet täyttymässä.

– Olemme sanoneet jo viikkojen ajan, että tätä hyvin herkästi leviävää virusta on erittäin vaikea pysäyttää täysin vain terveysviranomaisten toimenpiteillä, Ryan sanoi BBC:n mukaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)