Hallituspuolueiden kannatus nousussa: Tällaista otsikkoa ette näe

Punavihreä oppositio on menettänyt kyselyissä kannatustaan.
Oppositiopuolueiden edustajat yhteisessä tiedotustilaisuudessa 13. marraskuuta 2025. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Oppositiopuolueiden edustajat yhteisessä tiedotustilaisuudessa 13. marraskuuta 2025. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) pohtii blogissaan, miten keskusta tulee asemoimaan itsensä poliittisella kentällä jatkossa ja millaisella kärjellä se tulee tekemään vaihtoehtobudjettinsa.

– Onko keskustan vaihtoehto pellon vihreällä verhoiltu vasemmistovaihtoehto vai valitseeko keskusta lopulta kuitenkin keskusta-oikeistolaisen polun? Antti Kaikkonen on varmasti kahden vaiheilla, Heinonen kirjoittaa.

Viime vaalikaudella keskusta oli mukana Sanna Marinin (sd.) hallituksessa. Heinonen huomauttaa, että viime viikolla Marinin hallituksen puolueet olivat jälleen yhdessä koolla valtiosalissa.

– Keskusta oli siellä keskellä vasemmistoa ja ääni oli yhteinen.

Heinosen mukaan vihervasemmistossa puolueiden kannatus on laskussa. Tuoreimman Helsingin Sanomien kannatusmittauksen mukaan SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kannatus on laskenut. Myös keskustan kannatus jatkaa laskuaan. Samaan aikaan sekä kokoomuksen että perussuomalaisten kannatus on noussut.

– RKP:n ja KD:n kannatukset hieman plussalla niin lopputulema on se, että hallituspuolueiden kannatukset kaikki nousussa ja vihervasemmisto-oppositiossa kaikkien laskussa. Tällaista otsikkoa ette toki tule suomalaisessa mediassa näkemään. Tulos siis väärä, Heinonen toteaa.

– Mutta totuus on tarua ihmeellisempää ja hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on noussut kolme kuukautta putkeen aina syyskuusta lähtien.

Työmarkkinoille halutaan enemmän joustavuutta ja vähemmän byrokratiaa.
Ylin kymmenes kaikista tulonsaajista maksaa huomattavan osuuden kaikista ansiotuloveroista.
Pääministerin mukaan työpaikkoja ei synny ilman talouskasvua, joka on nyt liikkeellä.
Mainos