Tarkastusten kohteina olivat työpaikat, jotka työllistävät alle 30-vuotiaita kesätyöntekijöitä: esimerkiksi kahvilat, pikaruokalat, kaupat, puutarhatyö ja kaduilla tapahtuva myyntityö. LEHTIKUVA/SAARA PELTOLA

Tahallista vai tahatonta? Kesätyöntekijöiltä pimitetään tärkeitä tietoja

Moni kesätyöntekijä jää ilman tärkeitä tietoja, jotka työnantajan kuuluisi hänelle antaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Esimerkiksi tiedot työnteon ehdoista, työterveyshuollosta ja turvallisista työtavoista jäävät liian usein antamatta. Tämä selvisi kesätyöpaikkojen työsuojelutarkastuksilla, joita tehtiin kesän aikana eri puolella Suomea yhteensä 450, kertoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Työterveyshuollon osalta korjattavaa löytyi jopa 197 työpaikalta. Näistä 58:lla ei ollut työterveyshuoltoa lainkaan.

– Moni nuori työntekijä ei tiedä työterveyshuollon olemassaolosta eikä siitä, missä tilanteissa sitä voi käyttää, kertoo työsuojelutarkastaja Juho Loukiala Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Työnteon keskeiset ehdot, kuten työajat ja sovellettava työehtosopimus, tulee antaa kirjallisesti, mieluiten työsopimuksessa. Tässä oli puutteita 80 työpaikalla.

Perehdyttämisestä annettiin velvoitteita 55 työpaikalle. Työnantajat useimmiten perehdyttävät työntekijän itse työhön, mutta eivät aina turvallisiin työtapoihin tai siihen, miten tulee toimia poikkeustilanteissa kuten uhkaavan asiakkaan kohdalla.

Työvuoroluetteloja muutettiin kysymättä työntekijältä

Työvuoroluetteloissa oli puutteita 50 työpaikalla. Työntekijöitä haastateltaessa kävi valitettavan usein ilmi, että työnantajat olivat muuttaneet jo annettuja työvuoroluetteloita ilman työntekijän suostumusta.

Niin ei voi tehdä, vaan työvuoroluettelo sitoo molempia osapuolia. Sitä voi muuttaa vain yhdessä sopimalla tai töiden järjestelyyn liittyvästä painavasta syystä. Sateinen sää ei ole painava syy.

Työvuoroluettelo on annettava hyvissä ajoin, yleensä viimeistään viikkoa ennen uuden jakson alkamista. Oikea ajankohta selviää alan työehtosopimuksesta.

Tarkastusten kohteina olivat työpaikat, jotka työllistävät alle 30-vuotiaita kesätyöntekijöitä: esimerkiksi kahvilat, pikaruokalat, kaupat, puutarhatyö ja kaduilla tapahtuva myyntityö.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)