Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Venäjän diktaattori Vladimir Putinin kätilöimän rauhansuunnitelman arveluttavin puoli on siinä, että rauhanehtoja laaditaan jälleen Ukrainan yli ja Euroopan ohi. Näin arvioi kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnell (kok.) viestipalvelu X:ssä.
– Venäjälle ja Yhdysvalloille näyttäisi sopivan lopputulos, jossa riski jää Ukrainalle ja vastuut sekä velvoitteet Euroopalle, hän kirjoittaa.
Limnell muistuttaa Naton olevan nimensä mukaisesti Pohjois-Atlantin liitto, ja Yhdysvallat on kiistämättä sen vahvin jäsen.
– Nyt pöytään on tuotu sopimusluonnos, joka mahdollistaisi Yhdysvalloille vetäytymisen Ukrainan sodasta ja koko Euroopasta. Se jättäisi Venäjälle tilaa myöhempiin eskalaatioihin, hän toteaa.
Limnell nostaa esille kaksi keskeistä huomiota. Ensimmäinen on se, että Trump pyrkii sisäpoliittisista syistä vetäytymään sodasta ja saavuttamaan rauhan, vaikka sitten hauraan. Toinen huomio Limnellin mukaan on se, että takuut ovat pitkälti poliittisia, eivätkä juridisesti sitovia.
– Ukraina joutuisi hyväksymään pysyvästi heikentyneen asemansa.
Huomioista seuraa Limnellin mukaan kaksi kysymystä. Ensimmäinen on, miten sitoutunut Yhdysvallat on jatkossa ja myös Trumpin jälkeen, jos se vetäytyy Euroopasta näennäisen rauhanprosessin tuloksena? Toinen kysymys on se, kuinka taataan pysyvä rauha sen sijaan, että annetaan vain Venäjälle aikaa valmistautua uuteen hyökkäykseen?
– Jotta pysyvä rauha Ukrainassa voitaisiin saavuttaa, tulee rauhanehtojen olla sellaiset, ettei hetken kuluttua olla uudelleen sodassa – pahimmillaan nykyistä laajemmassa. Geopoliittista realismia on varautua transatlanttisten turvatakuiden sijaan eurooppalaiseen pelotteeseen, Limnell kirjoittaa.
– Suomi on sekä Naton etulinjavaltio että rauhansuunnitelmassa mainittu eurooppalainen sotilasmahti. Päädytään Ukrainassa minkälaiseen sopimukseen tahansa, sillä on vaikutusta myös meihin. Rauhansopimus tulee laatia niin, että se on pysyvämpi kuin pelkkä pitkittynyt tulitauko, hän jatkaa.
Suomi on sekä Naton etulinjavaltio että rauhansuunnitelmassa mainittu eurooppalainen sotilasmahti. Päädytään Ukrainassa minkälaiseen sopimukseen tahansa, sillä on vaikutusta myös meihin.
Rauhansopimus tulee laatia niin, että se on pysyvämpi kuin pelkkä pitkittynyt tulitauko.
6/6— Jarno Limnell (@JarnoLim) November 23, 2025





