Viron arvostetun ICDS-ajatushautomon johtaja Kristi Raik pitää jatkosodan päättänyttä vuoden 1944 aselepoa huonona ennakkotapauksena sille, miten Venäjän hyökkäyssota Ukraina voitaisiin saada päätökseen.
Raik huomauttaa Foreign Policyn kirjoituksessaan viime aikojen puheenvuoroista, joissa suomettumista on jopa suorastaan kehuttu mahdollisena tienä Ukrainalle.
– Lähempi tarkastelu osoittaa kuitenkin, että Suomi on relevantimpi pikemminkin varoituksena kuin mallina, Raik lataa.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija pitää sotien jälkeisen Suomen ja Ukrainan vertausta varsin kyseenalaisena.
– Suomi on Ukrainaan verrattuna pieni maa, jolla on vain rajallista strategista merkitystä Moskovalle. Toisin kuin Suomi vuonna 1944, Ukraina on nyt Venäjän sotatoimien ainoa kohde. Neuvostoliitto pyrki aidosti päättämään sodan vuonna 1944. Nyt Venäjän johto on tehnyt selväksi hamuavansa lisää valloituksia niin Ukrainassa kuin muuallakin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Toisin kuin Suomella, Ukrainalla on Kristi Raikin mukaan suorastaan myyttinen paikka venäläisessä imperialismissa.
Hän muistuttaa, ettei Moskova ole koskaan kyseenalaistanut suomalaisen kansakunnan, kielen tai kulttuurin olemassaoloa. Ukrainan kohdalla on taas päinvastoin.
– Itsenäinen Suomi ei koskaan ollut este neuvostoliiton ambitioille muualla, mutta itsenäinen Ukraina on vakava isku Venäjän yrityksille palauttaa sen neuvostoaikainen imperiumi.
Suomen esimerkkiä voidaan Kristi Raikin mukaan kaikesta huolimatta mahdollisesti soveltaa Ukrainaan, mutta vain jos siihen sovelletaan kahta muutosta.
– Suomalaiset jätettiin rauhaan, koska heidän maansa ei ollut keskeisessä roolissa Venäjän geopoliittisessa strategiassa – jotain, mitä ei voida sanoa nykypäivän Ukrainasta, Raik toteaa.
– Voimakas ja vahvasti aseistettu Ukraina on siksi ehtona sille, että Suomen tyylinen rauha kestää. Pelotteen rakentaminen Venäjää vastaan tulee olemaan Ukrainan kohdalla vaativampaa, edellyttämään vakavaa ukrainalaista aseistautumista, turvatakuita ja pitkäaikaista läntistä tukea – jotakin, mitä Suomi ei saanut enää vuoden 1944 jälkeen.
Suomi vältti Raikin mukaan neuvostohyökkäyksen laajemman geopoliittisen kontekstin ja sen oman puolustusvalmiuden takia – ei olemalla ystävällismielinen neuvostoliittolaisille.
Asiantuntija jatkaa Suomen myös myöntyneen pysyviin alueluovutuksiin de jure tilanteessa, jossa koko Euroopan karttaa piirrettiin uusiksi toisen maailmansodan jälkeen.
– Kymmenet miljoonat ihmiset pakotettiin pakkosiirtoihin ja menettämään kotinsa, elantonsa ja hyvin usein henkensä. Juuri jotta välttäisimme paluun tällaiseen aikakauteen, on eräs toisen maailmansodan jälkeisen maailmanjärjestyksen ydinperiaatteista ollut sen kieltäminen, että rajoja saa muuttaa voimakeinoin.
Tämän vuoksi mitään Ukrainan aluemuutoksia ei Kristi Raikin mielestä tulisi tunnustaa virallisesti de jure kuten Suomen tapauksessa vaan ainoastaan de facto – Venäjän hallinnoimina alueina, joiden lopullinen status selvitetään myöhemmin.
– Venäjän hyökkäyssotaa ja sotarikoksia ei tule palkita.
