Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) allekirjoitti torstaina Naton puolustusministerikokouksen yhteydessä ilma- ja ohjuspuolustusalan eurooppalaisia yhteystyömahdollisuuksia kartoittavan aiejulistuksen (Letter of Intent on European Sky Shields).
Aloitteen tarkoituksena on nopeuttaa ja helpottaa puolustusmateriaalihankintojen hankintaprosesseja sekä tarkastella elinkaaren aikaisia yhteistyömahdollisuuksia.
Aiejulistus ei ole juridisesti tai taloudellisesti velvoittava, eikä se ole päätös yhteisistä materiaalihankinnoista. Mahdollisista yhteishankinnoista ja- hankkeista sovitaan erikseen. Allekirjoittamalla aiejulistuksen Suomi on mukana tarkastelemassa Euroopan ilma- ja ohjuspuolustuksen kehittämistä.
Aloite on edennyt Saksan johdolla ja siihen liittyi Suomen ohella 14 eurooppalaista Nato-maata. Aloitteen taustalla on turvallisuusympäristön muutos sekä Ukrainan sota, jonka myötä usealle maalle on tullut tarve vahvistaa ilma- ja ohjuspuolustuksen suorituskykyjä.
Omasta hankinnasta päätös ensi vuonna
Suomen omat ilmatorjunnankehittämishankkeet etenevät ja ilmatorjunnan korkeatorjuntakykyä koskeva hanke on neuvotteluvaiheessa. Tavoitteena on tehdä hankintapäätös alkuvuodesta 2023.
Puolustusvoimien logistiikkalaitos lähetti korkeatorjunnan tarjouspyynnöt vuoden 2020 lokakuussa viidelle yritykselle: Diehl Defencelle (Saksa), Israel Aerospace Industriesille (Israel), Kongsberg Defence & Aerospace AS:lle (Norja), MBDA:lle (Iso-Britannia) ja Rafael Advanced Systemsille (Israel).
Puolustusministeriön mukaan Hankittava suorituskyky on osa ilmapuolustuksen kokonaisuutta ja sen laajempaa kehittämisohjelmaa. Hankkeessa rakennetaan ilmatorjunnalle nykyistä parempi korkeatorjuntakyky ja kasvatetaan merkittävästi ilmatorjunnan ulottuvuutta.
Korkeatorjuntakyky rakennetaan hankkimalla ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, mikä mahdollistaa torjunnat kaikilla korkeusalueilla. Hankittavia mahdollisia osajärjestelmiä ovat ohjuslavetti, tutka, ohjukset ja niihin liittyvää integraatiota.





