Toimittaja Pertti Rönkkö on tehnyt kirjan suomalaisista merimiehistä, jotka joutuivat kolmannen valtakunnan keskitysleireille vuosiksi 1944-1945. Rönkkö on teostaan varten tutkinut Suomen Merimiesunionin arkistoja sekä haastatellut keksitysleireiltä selvinneitä merimiehiä.
Saksan ja Suomen liittolaisuus päättyi syksyllä 1944. Diplomaattisuhteiden katkaisemisen jälkeen saksalaiset takavarikoivat hallussaan pitämissään satamissa olleet suomalaisalukset. Kaikkiaan saksalaiset takavarikoivat 56 suomalaista kauppalaivaa.
Merellä olleet laivat yritettiin saada palaamaan saksalaisiin satamiin, mutta kaikissa tapauksissa tämä ei onnistunut ja alukset pääsivät joko Suomeen tai puolueettoman Ruotsin alueelle.
Esimerkiksi Vaasasta Saksaan matkalla ollut Vesta-laiva sai tiedon kauppa- ja teollisuusministeri Uuno Tarkin kehotuksesta palata välittömästi takaisin tai Ruotsiin. Laivassa olleet saksalaiset eivät tietenkään tätä halunneet ja yrittivät kaapata aluksen väkivalloin hallintaansa. Miehistö kuitenkin teki vastarintaa ja kamppailu päättyi siihen, että Vesta pääsi Visbyn satamaan.
Saksalaisten haltuunsa saamien suomalaisten kauppalaivojen miehistö vangittiin, heitä oli kaikkiaan 363 henkilöä. Merimiehille tarjottiin useampia vaihtoehtoja. Yksi mahdollisuus oli jatkaa merimiehenä Saksan lipun alla. Toinen tarjous oli liittyä Saksan armeijaan tai lähteä töihin maatiloille ja tehtaisiin. Myös SS-joukkoihin värväytyminen oli mahdollista. Vaihtoehtoihin kuului myös pakkotyö keskitysleirillä.
Leirielämää
Valtaosa merimiehistä ei suostunut työskentelemään saksalaisten kanssa. Olihan Suomen merimiesunionin puheenjohtaja Niilo Wälläri jo vuosien ajan tuominnut yhteistyön natsi-Saksan kanssa.
Suomalaiset merimiehet pyysivät kotimaahan pääsyä tai kansainvälisten sääntöjen mukaisesti internointia. Saksalaiset eivät antaneet periksi, vaan uudistivat tarjouksensa useaan otteeseen. Suostuttelussa käytettiin monia keinoja, mutta kaikki oli turhaa.
Yhteistyöstä kieltäytyneitä suomalaisia merimiehiä sijoitettiin eri leireille, kuten Stutthofiin ja Pölitziin. Yhteistä niille olivat kurjat olot ja äärimmäisen kova kuri. Leireillä suomalaiset valmisteltiin vankeuteen saksalaisella perusteellisuudella. Heidät parturoitiin, punnittiin, mitattiin ja kirjattiin ylös erityistuntomerkit. Numerolapun lisäksi jokainen sai puulusikan ja litran vetoisen ruokakulhon.
Leiriarkeen liittyi vähäisemmästäkin rikkeestä saadut lyönnit ja pampuniskut. Vartijat myös löivät mielivaltaisesti ilman mitään syytä ja lähes jokaiselle suomalaiselle vangille jäi kehoonsa merkkejä väkivallasta. Vankien rutiininomainen pahoinpitely kuului myös kahteen päivittäiseen nimenhuutoon. Jos tilanteesta halusi löytää jotain lohdullista, niin vartijat ja luottovangit kohtelivat päällystöä ja miehistöä samalla tavalla.
Keskitysleireillä pahinta oli nälkä. Aamulla pakkotöihin lähtijöille annettiin pieni viipale leipää, jonka piti riittää 12 tunniksi. Illalla tarjottiin keittoa, jossa saattoi olla pieni kaalin pala. Ruoka-astia oli nuoltava puhtaaksi, sillä tiskausmahdollisuuksia ei ollut.
Vähitellen vankien ainoa ajatus oli ruoka, jäätyneistä perunoistakin tapeltiin. Ruokaan liittyi myös suomalaisten keskuudessaan pitämä kova kuri. Erityisesti ruuan pihistämiseen suhtauduttiin vakavasti ja ainakin Stutthofissa syyllistä lyötiin vyöllä pakaroille 20 kertaa ja yleensä se riitti ehkäisemään vastaavat yritykset.
Vankien yötkään eivät olleet helppoja kovien puulavitsojen, kylmyyden ja syöpäläisten takia. Merimiehet olivat yötä päivää samoissa vaatteissa. Henkistä ahdistusta lisäsivät epävarmuus omaisten ja Suomen kohtalosta. Monet alkoivat kokea elämänsä toivottomaksi ja vaipuivat apatiaan.
Kaikesta huolimatta suomalaiset säästyivät kaikkein pahimmalta kohtelulta. He näkivät usein parakkien edessä kuolleita vankeja, joiden ruumiit heiteltiin leirin ulkopuolella olevaan ojaan.
Paluu Suomeen
Saksan romahtaessa hengissä selvinneet suomalaismerimiehet olivat vapautettuja, mutteivat vielä vapaita. Sekasortoisissa oloissa paluu Suomeen oli monimutkaista ja monet merimiehet kokivat erittäin dramaattisia vaiheita.
Suomeen selvinneet merimiehet sijoitettiin Hankoon leirille, jossa heille tehtiin lääkärintarkastus ja valtiollinen poliisi kuulusteli heitä. Erityisen kiinnostuneita he olivat saksalaisten kanssa yhteistyöhön ryhtyneistä miehistä.
Rönkön mukaan on edelleen epäselvää, jättikö Suomi kauppalaivoissa palvelleet kansalaisensa saksalaisten vangiksi vahingossa vai tahallaan. Toisaalta poliittinen tilanne oli niin sekasortoinen, ettei valtiojohtokaan välttämättä tiennyt mitä tehdä merimiehille.
Kyse saattoi olla myös siitä, että syksyllä 1944 Suomen hallitus halusi helpottaa ja jouduttaa saksalaisten vetäytymistä Suomesta ilman häiritseviä tekijöitä, joihin suomalaisten merimiesten tilanne selvästi kuului. Samoin Suomen Punainen Risti sai jälkikäteen kritiikkiä siitä, ettei se pystynyt juurikaan auttamaan keskitysleireillä olleita suomalaisia.
Aselevon maksumiehet. Suomalaiset merimiehet natsi-Saksan keskitysleireillä 1944-1945. 175 sivua. Atena Kustannus Oy.
JARKKO KEMPPI
