Mustanmeren ruokakuljetusten sabotointi oli aiheena Venäjän valtiollisessa mediassa esitetyssä keskusteluohjelmassa. Venäjä ilmoitti alkuviikosta irtautuvansa Mustanmeren viljasopimuksesta.
Venäläinen sotilasasiantuntija Konstantin Sivkov ehdotti ohjelmassa suunnitelmaa, jolla Venäjä voisi tuhota viljalaivoja Mustallamerellä. Videon on jakanut Russian Media Monitor -kanavan perustaja, toimittaja Julia Davis.
Sivkovin mukaan Venäjä voisi esimerkiksi sukellusveneiden avulla kuljettaa salaa miinoja estämään Ukrainan satamaliikennettä ja sen jälkeen selittää, että ne ovat ukrainalaisista merimiinakentistä irronneita miinoja, jotka Ukraina on sijoittanut liian matalaan veteen suojaamaan satamiaan.
Sivkovin mukaan peitellyn operaation kanssa samaan aikaan Venäjä voisi virallisesti julistaa alueen sotatoimialueeksi.
– En usko, että amerikkalaiset tai turkkilaiset puuttuisivat asiaan, hän arveli.
Satamien kuten Odessan ja Mykolajivin tuhoamisesta Sivkov sanoi, että kriittisen infrastruktuurin, kuten satamanosturien tuhoaminen riittää, sillä niiden korjaaminen on työlästä ja kestää kauan.
Juontaja Olga Skabejeva puuttui puheeseen ja ihmetteli miksi Venäjä ei vain tuhoa kumpaakin satamaa täydellisesti, jotta laivoilla ei ole mitään paikkaa lähteä ja saapua.
Ukraina kertoi eilen, että hyökkääjän iskussa Tšornomorskin satamakaupunkiin tuhoutui 60000 tonnia viljaa. Ukrainan viljasta suuri osa menee kehittyviin maihin.
– Tämä on terroristi-isku ei vain Ukrainaa, vaan koko maailmaa vastaan, sanoi Ukrainan maatalousministeri Mykola Solskyi ministeriön tiedotteessa.
Venäjä on myös jatkanut muun muassa iskuja Odessan satamaan.
Meanwhile in Russia: military expert Konstantin Sivkov proposed covertly planting mines to sink grain vessels in a way that would make it look like Ukraine is responsible. Host Olga Skabeeva couldn't wait for Ukrainian ports to be destroyed.https://t.co/Ey2K5QN1bQ
— Julia Davis (@JuliaDavisNews) July 18, 2023





