Nykypäivän sota ei ole yksittäinen aseellinen yhteenotto rintamalinjoilla. Se on moniulotteinen, rajat ylittävä ja usein ilman virallista sodanjulistusta käynnistyvä prosessi, joka voi jatkua huomaamatta pitkään. Sotaa käydään yhtä lailla kyberavaruudessa, taloudessa ja ihmisten mielissä kuin perinteisellä taistelukentällä. Tämä tekee sen tunnistamisesta ja torjumisesta vaativampaa – ja korostaa koko yhteiskunnan puolustuskykyä.
Perinteiset asevoimat, tykistötuli ja panssarivaunut ovat yhä osa sotaa, mutta rinnalle on noussut uusia toimintaympäristöjä. Kyberhyökkäykset voivat lamauttaa sähkönjakelun, vesihuollon tai terveydenhuollon palvelut. Tekoälyohjatut droonit, satelliittivalvonta ja reaaliaikainen tiedustelutieto mahdollistavat nopean ja täsmällisen toiminnan. Etäisyys ei enää suojaa – vaikutus voidaan ulottaa sekunneissa tuhansien kilometrien päähän.
Informaatioympäristön hallinta on noussut keskiöön. Kognitiivisessa sodankäynnissä pyritään vaikuttamaan vastapuolen päätöksiin ja yhtenäisyyteen manipuloimalla tietoa ja tunteita. Valeuutiset, disinformaatio ja sosiaalisen median ohjailu ovat halpoja, mutta tehokkaita keinoja murentaa luottamusta johtoon ja instituutioihin. Kun yhteiskunnan sisäinen koheesio horjuu, vastustaja voi saavuttaa strategisen voiton ilman aseellista iskua.
Taloudesta on tullut merkittävä taistelukenttä. Pakotteet, energian aseistaminen, toimitusketjujen katkaisu ja kauppasodat voivat olla yhtä lamauttavia kuin fyysiset iskut. Maailmanlaajuiset riippuvuudet tekevät vaikutuksista nopeasti tuntuvia kaikkialla. Ukrainan sodan aiheuttamat häiriöt energiamarkkinoilla ja viljahuollossa ovat tästä selkeä esimerkki.
Hybridisodankäynti yhdistää sotilaalliset ja ei-sotilaalliset keinot yhdeksi kokonaisuudeksi. Kyberhyökkäysten, sabotaasin, maahanmuuton välineellistämisen ja diplomaattisen painostuksen yhdistelmä voi luoda jatkuvan paineen tilan. Tämä vaatii valtiolta ja kansalaisilta kykyä havaita, kestää ja torjua uhkia usealla tasolla yhtä aikaa.
Siviilit ovat yhä useammin sodan keskiössä. Sähkökatkot, palveluiden häiriöt ja jatkuva epävarmuus kuluttavat kansalaisten kestokykyä. Siksi yhteiskunnan resilienssi – kyky kestää ja palautua iskuista – on strategisen puolustuksen ytimessä.
Suomi on tässä ympäristössä poikkeuksellisen hyvin varautunut. Pitkä rajamme ja historiamme ovat muovanneet kokonaisturvallisuuden mallin, jossa viranomaiset, elinkeinoelämä ja kansalaiset toimivat yhdessä kriiseihin varautumisessa. Meillä on koulutettu ja laaja reservi, korkea maanpuolustustahto sekä lainsäädäntö, joka mahdollistaa nopean toiminnan poikkeusoloissa. Kriittisen infrastruktuurin suojaaminen, huoltovarmuusjärjestelmä ja säännölliset harjoitukset vahvistavat kykyämme kestää ja toipua myös nykypäivän monimuotoisista uhista.
Varautuminen ei kuitenkaan ole pysyvä etulyöntiasema. Moderni sota on pitkäkestoista ja epäsymmetristä: usein sen voittaa se, joka pystyy ylläpitämään toimintakykynsä ja yhtenäisyytensä pidempään kuin vastustaja. Suomella on tässä selkeitä vahvuuksia, mutta ne on pidettävä ajan tasalla. Teknologinen etumatka, kriittisten järjestelmien suojaaminen ja kansalaisten sitoutuminen maanpuolustukseen ovat jatkossakin avainasemassa.
Nykypäivän sota ei ole vain armeijoiden välinen taistelu – se on koko yhteiskunnan kestävyystesti. Sen voittaa se, joka pystyy yhdistämään sotilaallisen suorituskyvyn, teknologisen osaamisen ja kansallisen yhtenäisyyden jatkuvan paineen alla. Tässä kilpailussa Suomi ei voi jäädä reaktiiviseksi – meidän on oltava askeleen edellä.
