Verkkouutiset

Pääministeri Sanna Marin pääministerin haastattelutunnilla Kesärannassa 19. kesäkuuta 2022. LEHTIKUVA / HANDOUT / FANNI UUSITALO / VNK

Sanna Marin Ylellä: En ole käytettävissä presidenttiehdokkaaksi

Pääministeri totesi kantansa ensimmäistä kertaa.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, ettei ole käytettävissä presidenttiehdokkaaksi vuoden 2024 vaaleissa.

– Voin kyllä aivan suoraan sanoa, että en ole käytettävissä. Sosialidemokraatit tulevat nimeämään hyvän presidenttiehdokkaan, mutta se en ole minä, Marin vastasi asiasta kysyttäessä.

Samassa ohjelmassa Marin kuvaa Euroopan talouden kehitystä synkäksi. Niin energian, asumisen kuin elintarvikkeidenkin hintojen nousu kurittaa tällä hetkellä myös suomalaisten lompakoita. Marin toteaa, että hallitus pyrkii alentamaan hintoja budjettiriihessä.

– Kyllä hallitus on valmis tilannetta katsomaan ja varmasti budjettiriihessä tulemme tekemään päätöksiä, joilla pyrimme hintojen alentamiseen.

Marin mainitsee yhdeksi konkreettiseksi keinoksi energian yhteisostot, joilla hintapiikkejä saisi painettua alaspäin. Hän ei kuitenkaan näe, että tilanne olisi taittumassa nopeasti.

Pääministeri sanoo, että elintarvikkeiden hinnan nousu tulee näkymään kansalaisten kukkaroissa voimakkaasti syksyn ja talven aikana.

– Erityisesti syksyllä, ensi talvena, varmasti tämä tulee näkymään elintarvikkeiden hinnassa hyvin laajasti. Sitten tietenkin meidän pitää pitää huolta siitä että ruokaturva ei muutoin vaaraannu, Marin sanoo.

– Tämä energianhinta vaikuttaa ruoan hintaan tällä hetkellä ja tulee vaikuttamaan ensi syksynä ja talvena kovastikin. Se voi aiheuttaa globaalisti myös pulaa ruoasta.

Marin kertoo ottavansa vakavasti joidenkin ekonomistien esittämän huolen veronalennuksista keinona helpottaa kansalaisten tilannetta. Riskinä on inflaation kiihtyminen.

– Mielestäni tämä on varteenotettava huoli ja meidän pitää ennen muuta katsoa tätä ajoitusta. Missä vaiheessa on oikea aika tehdä esimerkiksi verotukseen liittyviä ratkaisuja? Jos me olemme liian etukäteisesti liikkeellä niin pahimmassa tapauksessa vain itse kiihdytämme inflaatiota, hinnat edelleen nousevat, Marin toteaa.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS