SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan mukaan hallitus hellii työnantajia heikentämällä työntekijöiden asemaa.
– Koneisto puskee tälläkin hetkellä nopealla tahdilla uusia lakimuutoksia. Hallitus pääsi aloittamaan täydellä teholla elokuussa ja ensimmäiset merkittävät heikennykset tulivat voimaan ensimmäinen tammikuuta, Eloranta kirjoittaa blogissaan.
Hänen mukaansa ihmisten on vaikea pysyä uudistusten perässä.
– Miksi ihmiset eivät ole asettuneet kovemmin vastustamaan, vaikka demokratia antaa siihen mahdollisuuden? Ongelma on, että lakimuutosten ja leikkausten kokonaisuudesta on suhteellisen vaikeaa saada tolkkua ja kokonaiskuvaa. Yhdeksi paketiksi koottuna leikkaus- ja heikennyslista on massiivinen, mutta heikennykset viedään eteenpäin yksittäisinä lakiesityksinä.
Elorannan mielestä hallitus maalaa liian ruusuista kuvaa uudistuksistaan.
– Julkisuudessa hallitus korostaa, että keneltäkään ei oteta enempää kuin on kohtuus, ja ryydittää viestiä heittämällä ylimalkaisia vertauksia naapurimaihin. Syntyy kuva, että kokonaisuus on hillitty ja jopa oikeudenmukainen. Totuuden huomaa vasta, kun se on liian myöhäistä, hän kirjoittaa.
SAK ja STTK järjestävät torstaina mielenosoituksen Helsingin Senaatintorilla.
– Hallitus ei saa leikata ihmisten arjen pärjäämistä ja oikeuksia sumuverhon suojissa. Eduskuntavaalien äänestystulos ei anna hallitukselle diktaattorin oikeuksia ohittaa hyvä hallintotapa ja perusteellinen yhtenäisvaikutusten selvittäminen, Elonranta toteaa.
– Meidän tavoitteemme on estää, ettei seurauksista piittaamaton omien tavoitteiden runttaaminen muodostu uudeksi maan tavaksi tehdä päätöksiä. Hallituksella on niin tiukka tahti Suomen muuttamisessa mieleiseensä suuntaan, että nyt on jo kiire.





