Kosteuden takia purettu parketti. LEHTIKUVA / JUSSI HELTTUNEN

Saako riskirakenteen korjaamiseen lainaa? Näin vastaa pankki

Yksittäisten rakennustapojen demonisointi ei ole välittäjän mukaan järkevää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mediassa käydään ajoittain keskustelua tiettyjen rakennustapojen, viime päivinä erityisesti piilo- eli valesokkelien, ongelmallisuudesta. Valesokkelia käytettiin paljon erityisesti 1970–1980-luvuilla pientaloissa.

– Jos keskustelu jää yksipuoliseksi, luo se helposti mielikuvaa, että joku rakennetyyppi olisi kategorisesti vältettävä, kirjaimellisesti hinnalla millä hyvänsä. Näin ei ole. Olennaista on oikea tieto ja siihen perustuva tapauskohtainen arviointi, sanoo tiedotteessa Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen.

Laurikainen muistuttaa, että riskialtis rakennetyyppi ei ole sama asia kuin riskin toteutuminen.

– Piilosokkeliin liittyy rakenteena tiettyjä riskiominaisuuksia, mutta tämä ei tarkoita, että jokaisessa kohteessa ongelmat olisivat yhtäläisesti realisoituneet tai realisoitumassa. Tilanteet vaihtelevat kohteesta toiseen, ja niiden arvioinnissa ammattilaisen apu on ratkaisevan tärkeää.

Mitä sitten tehdä, jos omassa asunnossa on valesokkeli? Voiko asialle tehdä jotain – ja saako pankista lainaa sen uudistamiseen?

– Asioille on paljonkin tehtävissä. Kun taloyhtiö on kokonaisuudessaan suunnitelmallisesti johdettu ja sillä on vakuudet, maksukyky ja suunnitelmat kunnossa, niin remonttilainaa on saatavilla, kertoo Danske Bankin asunto-osakeyhtiöiden rahoituksesta vastaava johtaja Ville Roihu.

Pankin lainoituksenkin näkökulmasta haastavampia ovat kohteet, joissa rakennevauriot tulevat esiin tilanteessa, jossa taloyhtiölle on kertynyt merkittävästi muutakin korjausvelkaa.

– Ennakointi ja suunnitelmallisuus ovat kaiken a ja o. Hyvissä ajoin ja järjestelmällisesti ylläpidetty taloyhtiö on osakkeenomistajien etu.

– Valesokkeli on yksi rakennuksen ominaisuuksista. Jos kokonaisuus on kaikkineen kunnossa ja hallinnassa, en jättäisi asuntoa ostamatta sen vuoksi, Roihu lisää.

Kiinteistömaailman Laurikainen toteaa, että on suoranainen tragedia, jos tietyt asuntotyypit muodostuvat yksioikoisten pelkistysten vuoksi sellaisiksi, että niitä aletaan karttaa.

– Pahimmillaan se johtaisi siihen, että jopa kymmenet tuhannet asuntojen nykyiset omistajat jäisivät ikään kuin loukkuun asuntoihinsa, vaikka tarve olisi muuttaa itselle sopivampaan kotiin. Oikeilla tiedoilla ja oikealla hinnalla myyty kohde on käyttökelpoinen seuraavalle perheelle, joko sellaisenaan tai tarvittavien muutosten jälkeen, hän toteaa.

Laurikainen painottaa, että asuntokaupassa yleensäkin on olennaisen tärkeää, että ostaja ymmärtää, mitä hän on ostamassa. Myös kohteen myyjän tulee ymmärtää millainen hintapyyntö on realistinen.

– Kaikkia samalla rakennustavalla tehtyjä taloja ei pidä niputtaa samaan kastiin. Kohteen todellinen kunto ja mahdolliset korjaustarpeet tulee huomioida myyntitilanteessa.

Myös rakennusten kuntotarkastuksia tekevän Sustera Oy:n kuluttajapalveluiden johtaja Kim Malmivaara painottaa, ettei riskirakenne tarkoita, että rakenteessa olisi automaattisesti vaurioita. Juuri tästä syystä rakenteen kunto on selvitettävä.

– Kodissa, jossa on riskirakenteita, voi hyvin asua, jos rakenteiden riskit eivät ole päässeet toteutumaan, eli rakenteet eivät ole vaurioituneet. Lähtökohtaisesti kunto saadaan selville rakenne avaamalla, Malmivaara sanoo tiedotteessa.

Poimintoja videosisällöistämme

Tarkempi ja laajamittaisempi rakenteiden avaaminen tehdään erillisellä kuntotutkimuksella, jossa rakenteen kunto ja riskin mahdollinen toteutuminen voidaan selvittää. Avausten koko ja määrä määritellään tapauskohtaisesti.

– Rakenteiden tarkastaminen on erityisen tärkeää turvallisen asuntokaupan varmistamiseksi. Kaikkien osapuolien kannalta etukäteen tutkiminen on monin kerroin vaivattomampaa kuin kiistely jälkikäteen, Malmivaara huomauttaa.

Piilo- eli valesokkeli oli 1970-80 -luvuilla käytössä ollut yleinen rakennustapa, jossa rivitalon tai omakotitalon seinärakenne ulottuu alas asti. Se on jälkeenpäin todettu riskirakenteeksi, sillä se altistaa kosteuden kerääntymiselle seinärakenteisiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)