Verkkouutiset

Ruotsin merivoimien Stridsbåt 90 -maihinnousuveneet rantautuvat Aurora 17 -sotaharjoituksessa Gotlannissa, Ruotsissa syyskuussa 2017. / LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ruotsin turvallisuuspoliisi: Itämeren tilanne on epävakaa ja heikkenee

Ruotsin Säpo ja signaalitiedustelu FRA painottavat molemmat, että Itämerelle kohdistuu uhka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin turvallisuuspoliisi julkaisi tilannekuvakatsauksen keskiviikkona.

Tiedustelutoimintaa Ruotsiin kohdistuu paitsi Venäjältä, myös Kiinasta ja Iranista. Erityisesti väkivaltainen ekstremismi muodostaa yhteiskunnalle uhan. Säpo varoittaa, että ulkovallat voivat käyttää erilaisia organisaatioita ja yksilöitä toteuttaakseen turvallisuutta uhkaavia toimia siten, että voivat itse kiistää oman osallisuutensa.

Säpo varoittaa, että Ukrainan sodan myötä Venäjä on ryhtynyt entistä arvaamattomammaksi ja että se käyttäytyy ulkosuhteissaan opportunistisesti. Tilanne on muuttunut epävakaaksi varsinkin Itämerellä. Säpo muistuttaa myös, että arktisella alueella Naton itäraja on kasvanut Suomen Nato-jäsenyyden vuoksi, ja alue kiinnostaa paitsi Venäjää, myös Kiinaa.

Ruotsin asema on vuonna 2023 ollut haastava, sillä sen Venäjän muodostamien uhkien lisäksi sen turvallisuuteen kohdistuu ääriliikkeiden ja terrorismin aiheuttamia paineita. Tilannetta eivät ole helpottaneet Ruotsissa tapahtuneet julkiset muslimien pyhän kirjan Koraanin polttamiset.

Säpo varoittaa, että Ruotsin kautta kulkee useiden terroristijärjestöjen rahoitusta, mukaan lukien Al-Qaida, kurdien PKK sekä islamistijärjestö Al-Shabaab. Rahoitusta järjestöt hankkivat paitsi lahjoituksista, myös siten, että rahan antajat antavat sitä vastatoimien pelosta. Säpo vertaa tätä toimintaa laittomaan verotukseen ja kiristykseen.

Torstaina oman vuosikatsauksensa julkaisi Ruotsin signaalitiedustelu FRA. Sen mukaan viime vuosi oli erittäin kiireinen. Haasteita aiheuttivat Itämerellä heikkenevä turvallisuustilanne, kohonnut terrori-iskujen uhka, vaikuttamis- ja disinformaatiokampanjoiden jatkuminen sekä kyberhyökkäykset. Tilannetta vaikeuttaa FRA:n toiminnan kannalta se, että haasteet ilmenevät samanaikaisesti, rinnakkain, ristikkäin ja vaikuttavat toisiinsa. Aftonbladetin mukaan FRA:n päällikkö Björn Lyvall kuvasi tilannetta ilmaisulla ”perfect storm”, joka tarkoittaa erilaisten tapahtumien yhdistelmää, jossa tilanne pahenee huomattavasti.

Aiemmin kuluvalla viikolla vuosikatsauksensa julkaisi myös Ruotsin sotilastiedustelu Must. Se varoitti, että Venäjä suuntaa katseensa Itämerelle heti, kun sotatoimet Ukrainassa sen mahdollistavat.

– Olisi virhe kuvitella, että väliaikaiset rajoitteet Venäjän kyvykkyyksissä antaisivat meille hengähdysaikaa, sanoi Mustin päällikkö Thomas Nilsson julkaisutilaisuudessa Dagens Nyheterin (DN) mukaan.

LUE MYÖS: Ruotsin tiedustelu: Venäjä ottaa Itämeren tähtäimeensä heti kun mahdollista

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)