Niina Malm. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

”Rökitystä” – SDP:stä tyrmäys keskustaministerin esitykselle

Niina Malmin mukaan palkansaajien toimeentuloa ei pidä vaikeuttaa entisestään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm tyrmää täysin elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) puheet uudesta kilpailukykysopimuksesta. Samalla hän kysyy, puuttuuko keskustalta täysin kunnioitus julkisen sektorin työntekijöitä kohtaan.

Malm katsoo, että Juha Sipilän (kesk.) hallituksen rakentama kiky-sopimus kuritti erityisesti julkisen sektorin naisvaltaisia aloja.

– Olemme vähitellen toipumassa koronakriisistä. Tässäkö keskustan kiitos kaikille arjen sankareille, jotka ovat venyneet ja pyörittäneet yhteiskuntaamme vaikeina aikoina, Malm kysyy tiedotteessa.

Inflaatioennuste oli huhtikuussa 5,7 prosenttia. Malmin mukaan se heikentää huomattavasti palkansaajien ostovoimaa ja toimeentuloa. Hän korostaa, että tavallisten palkansaajien toimeentuloa ei pidä kuitenkaan vaikeuttaa entisestään.

Hänen mukaansa nyt tarvitaan tukea eikä ”rökitystä”. Työntekijöiden kurittamisen sijaan Malm ehdottaa, että kikystä peruutettaisiin kokonaan takaisin normaaliaikaan. Se tarkoittaa, että aiemmin työntekijöille siirretyt sosiaaliturvamaksut palautetaan takaisin työnantajien harteille.

– Meidän on pidettävä huolta kotimaisesta ostovoimasta. Työnantajamaksujen siirto parantaisi ihmisten ostovoimaa vaikeassa tilanteessa mikä tukisi myös kotimarkkinoita ja erityisesti palvelualojen toipumista vaikea korona-ajan jälkeen. Tässä tilanteessa se olisi oikea ratkaisu, Malm summaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)