Syövän leviäminen elimistössä perustuu syöpäsolujen kykyyn irtautua ympäröivän kudoksen kontrollista ja tunkeutua muualle elimistöön. Solujen tarttumista ympäröivään kudokseen säätelevät tarttumisreseptorit eli integriinit.
Integriinit ovat solunkalvon läpäiseviä reseptoreja, joiden solunulkoinen osa sitoutuu solunulkoiseen väliaineeseen ja muihin soluihin. Solujen liikkuessa integriinit muodostavat uusia tarttumiskohtia solujen etuosassa ja purkavat kierrättämällä solun takaosien tarttumiskohtia.
– Solut myös tekevät jatkuvasti pitkiä sormimaisia aktiinisäikeitä sisältäviä ulokkeita, joita kutsutaan filopodeiksi. Filopodien avulla solut pystyvät tunnustelemaan ympäristöään tehokkaasti. Ne ovat ikään kuin solujen omia tuntosarvia, aiheesta väitöskirjan tehnyt Antti Arjonen havainnollistaa.
– Integriinien avulla filopodit pystyvät tarttumaan ympäristöönsä ja muihin soluihin tehokkaasti. Tätähän voisi verrata veneilijöiden käyttämään puoshakaan – pitkä keppi, jonka päässä on koukku, Arjonen sanoo.
Myosiini-10:n yhteys syöpään ei ollut aiemmin tiedossa
Arjonen tutki väitöskirjassaan, miten filopodit ja integriinit osallistuvat syöpäsolujen liikkumiseen. Tutkimuksen perusteella ihmisen rintasyöpäsyöpäsolujen kyky liikkua vähenee merkittävästi, jos myosiini-10 geeni hiljennetään.
Myös solujen invaasiokyky väheni ja etäpesäkkeitä muodostui vähemmän myosiini-10 hiljennyksen seurauksena.
– Tutkimuksessa huomasimme myös, että filopodeja muodostavan geenin myosiini-10:n ilmentyminen oli rintasyövässä koholla. Myosiini-10:n korkeampi ilmentyminen oli yhteydessä rintasyövän huonoon ennusteeseen suomalaisilla potilailla. Myosiini-10 näyttäisikin olevan yhteydessä syövän leviämiseen myös ihmisellä, Arjonen kertoo.
Väitöskirjan tulokset ovat merkittäviä, koska myosiini-10:ä ei ole aikaisemmin yhdistetty rintasyöpään tai muihinkaan syöpiin, eikä sitä vastaan ole olemassa lääkkeitä.
Tutkimus on tehty professori Johanna Ivaskan tutkimusryhmässä Turun yliopiston Turun biotekniikan keskuksessa ja VTT:llä Turussa.
FM Antti Arjosen väitöskirja Integrins on the move tarkastettiin perjantaina 14. kesäkuuta Turun yliopistossa.





