”Missä Petteri oikein on”, kysytään Helsingin Sanomien Ajatushautomo-sarjakuvan eduskunnan valtiosaliin sijoitetussa puhekuplassa.
Pääministeri Petteri Orpoa (kok.) kaipailee ulkoministeri Elina Valtonen (kok.). Lopulta Orpo löytyy ohi pyyhältävän valtiovaranministeri Riikka Purran (ps.) taskusta.
Sitten paljastuu, että Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies vie ministerikaksikkoa käskynjakoon.
Orpoa on pilkattu näkymättömäksi pääministeriksi ja piileskelystä työmarkkinakriisin keskellä.
”Milloin nostatte päänne pinnalle”. ”Milloin otatte johtajuuden”, sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen penäsi eduskunnassa.
Porvarihallituksen pääministerin tila on selvästi ahtaampi kuin edellisen pääministerin Sanna Marinin (sd.). Hallituksen johtajan viereen on noussut valtiovarainministeri Purra.
Purra on vahvatahtoinen poliitikko, joka on muuttunut oppositiopuolueen johtajasta nihilistiseksi kirstunvartijaksi. Hän puhuu valtiovarainministerin tehtäviin kuuluvista ikävistä asioista. Suomi on elänyt yli varojensa, ja nyt on tullut pää vetävän käteen.
Marinin hallituksessa valtiovarainministeri vaihtui tiuhaan. Keskustan Katri Kulmuni ja Annika Saarikko pysyivät tiukasti puoluejohtajan roolissa ja varoivat pelottelemasta äänestäjiä leikkauksilla.
Valtiovarainministerin vuorosanat kelpasivat Marinin hallituksessa ministerinä käväisseelle Matti Vanhaselle (kesk.). Hän ei vältellyt talouden epämiellyttäviä totuuksia.
Orpo on samankaltaisessa tilanteessa kuin Esko Aho (kesk.) 1990-luvun alussa ja tämän jälkeen kaksi hallitusta muodostanut Paavo Lipponen (sd.). Pääministerin vieressä on näkyvä valtiovarainministeri.
Kokoomuslaiset valtiovarainministerit Iiro Viinanen ja Sauli Niinistö puhuivat Purran tavoin ikävistä asioista. Erojakin oli. Viinanen ja Niinistö eivät sortuneet ilakoimaan leikkauslistoilla.
Tiedostusvälineet pitävät Purrasta, koska tämä sanoo suoraan eikä kiemurtele vastauksissaan. Saksista ja leikkuulaudoista saa mainiota tilkettä juttuihin. Julkisuutta vahvistaa se, että joskus mediassa hairahdutaan demonisoimaan perussuomalaisia.
Pääministerin johtajuus joutuu testiin itsenäisten valtiovarainministereiden kanssa. Aho ja Lipponen pärjäsivät. Nyt vaakakupissa on Orpon uskottavuus.
Politiikan huutokaupassa pääministeri jää helposti toiseksi. Hallituksen johtaja ei voi riviministereiden tapaan täyttää lehtien palstoja ehdotuksilla, jotka tarkoittavat lipeämistä hallituksen ohjelmasta.
Orpo on hallituksensa viimeinen sopija. Vaalit voitetaan ideologialla, mutta maata hallitaan kompromisseilla.
Ensi viikon talouden kehysneuvotteluissa pitäisi olla Orpon vuoro. Säästötavoitteista ei tule pakettia ilman pääministerin myötävaikutusta.
Ahoon ja Lipposeen verrattuna Orpolla on yksi tukija enemmän, työnantajat. Elinkeinoelämän keskusliitosta on julkisuudessa tullut hallituksen imagon kannalta harmillisen innokas apuri.
EK:n johto on koko hallituksen toiminnan ajan korostanut, että työelämän rakenneuudistukset on toteutettava. Hankkeet ovat myös hallituksen tavoitteita.
Eniten äänessä on ollut Häkämies. Hän on Orpon puoluetoveri.
Seuraajalle EK:n toiminnasta herää kaksi kysymystä. Havaitseeko EK, että liian innokas tuki hallitukselle kärjistää tunnelmia työmarkkinoilla ja rapauttaa ministeristön uskottavuutta? Vai, onko kyse siitä, että työnantajien mielestä ministereille pitää varmuuden vuoksi toistuvasti muistuttaa, missä asioissa ei saa antaa periksi?
