Kanta-Hämeen puolustusteollisuuden ympärille voi rakentua 2030-luvun uusi Nokia-ilmiö, visioi eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen (kok.) blogissaan.
Puolustusteollisuuden kasvukeskittymän ytimessä hänen mukaansa ovat Hattulan Parolan Panssariprikaati, Riihimäen varuskunta ja yritykset, kuten Sako, Patria, Kenno Tech ja C.P.E. Production. Alueen lähellä toimivat myös teknologiayhtiö Insta ja avaruusteknologiayhtiö Iceye.
Heinonen pitää merkittävänä myös puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) päätöstä sijoittaa Naton johtamisjärjestelmäyksikkö Riihimäelle. Hänen mukaansa ratkaisu vahvistaa sekä liittokunnan pohjoisen alueen puolustusta että Riihimäen asemaa johtamisjärjestelmien osaamiskeskuksena.
– Ratkaisu tekee Riihimäestä yhden maailman Nato-paikkakunnista Mikkelin ja Rovaniemen kanssa muun muassa sellaisten kuin Norfolkin, Brunssumin ja muiden rinnalla, Heinonen viittaa Naton tärkeisiin komentopaikkakuntiin.
Suomella etumatkaa
Timo Heinonen kirjoittaa, että Eurooppa käyttää tulevina vuosikymmeninä satoja miljardeja euroja puolustukseen, mikä avaa uusia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille ja alueellisille innovaatioekosysteemeille.
Hän nostaa esiin myös europarlamentaarikko Mika Aaltolan (kok.) esittämän ajatuksen Darpan kaltaisesta rahoitusohjelmasta. Tavoitteena olisi suunnata puolustusministeriön ja Business Finlandin kautta tutkimus- ja kehitysrahoitusta erityisesti kaksikäyttöteknologiaan.
Kanta-Hämeessä kasvua tukee Heinosen mukaan myös Riihimäen kaupungin käynnistämä Define-innovaatioekosysteemi. Sen tehtävänä on yhdistää puolustusvoimat, yritykset, oppilaitokset ja tutkimuslaitokset vauhdittamaan tutkimus-, innovaatio- ja kehitystyötä.
Heinonen muistuttaa, että Kanta-Häme oli viime marraskuussa ainoa suomalainen maakunta, joka osallistui korkean tason puolustusteemaiseen kansainväliseen tapahtumaan yhdessä Espanjan, Ranskan, Viron ja Alankomaiden alueiden kanssa. Hänen mukaansa tämä kertoo siitä, että maakunta on jo noussut näkyväksi toimijaksi eurooppalaisessa puolustusalan yhteistyössä.
Puolustusteknologian murros tukee Heinosen mukaan kehitystä entisestään. Tekoäly, autonomiset järjestelmät ja kaksikäyttöteknologiat muuttavat sodankäyntiä ja puolustuskykyä nopeasti, ja Suomella on hänen arvionsa mukaan tässä etumatkaa.
– Olemme myös kymmenen vuotta monen muun Euroopan maan edellä ja se etumatka kannattaa pitää. Mutta se vaatii määrätietoisia askelia ja rohkeita päätöksiä, Heinonen kirjoittaa.
LUE MYÖS:
Naton johtamisyksikkö perustetaan Riihimäelle