Polttoaineiden hinnat lähtivät Saksassa poikkeukselliseen nousuun sen jälkeen, kun huoltoasemat ottivat käyttöön uuden hinnoittelumallin. Asiasta kertoo saksalainen NTV.
Uusi malli otettiin käyttöön huhtikuun alussa. Saksalaismedian mukaan E10-bensiinin hinta nousi viime torstaina keskimäärin yli 13 senttiä litralta ja dieselin lähes 15 senttiä.
Kyseessä on toistaiseksi suurin yksittäinen hinnankorotus uuden mallin aikana. Säännön mukaan hintoja saa nostaa vain kerran päivässä, mutta laskea vapaasti pitkin päivää. Tilastojen valossa nyt näyttää siltä, että huoltoasemat nostavat hintoja etenkin kello 12 aikaan.
Hintapiikki katkaisi Saksassa kahden viikon laskutrendin polttoaineiden hinnoissa.
Viime torstaina keskipäivällä dieselin litrahinta oli noin 2,25 euroa. E5-bensiini maksoi yli 2,22 euroa ja E10 lähes 2,17 euroa. Hinnat laskivat kuitenkin nopeasti korotuksen jälkeen, paikoin jopa neljä senttiä kahdessa tunnissa, mutta jäivät silti edellispäivän tason yläpuolelle.
Vielä keskiviikkona hintaliike oli maltillinen: E10:n keskihinta nousi 0,4 senttiä 2,063 euroon, kun taas diesel laski saman verran 2,127 euroon litralta. Tätä ennen hinnat olivat pudonneet selvästi pääsiäisen huippujen jälkeen, erityisesti dieselin osalta.
Taustalla Iranin tilanne
Hintojen nousun taustalla on öljymarkkinoiden käänne. Brent-raakaöljyn hinta on noussut jälleen yli sataan dollariin tynnyriltä. Taustalla vaikuttaa epävarmuus Lähi-idän tilanteesta, sillä neuvottelut rauhasta ovat edelleen kesken.
Saksalainen autojärjestö ADAC suhtautuu uuteen hinnoittelumalliin epäilevästi. Autoliiton mukaan keskipäivän kertakorotus nostaa hintoihin riskipreemiota, joka purkautuu vain hitaasti päivän mittaan. Samalla hetket, jolloin polttoainetta saa keskihintaa halvemmalla, ovat lyhentyneet.
Uusi malli on johtanut siihen, että polttoaineiden hinnat muuttuvat merkittävästi päivän aikaan. Autoliitto suosittelee tankkaamaan hieman ennen keskipäivää. Aamuisin hinnat ovat usein alle päivän keskiarvon, mutta kokonaisuutena taso on silti korkeampi kuin ennen uuden mallin käyttöönottoa.
Saksa otti niin sanotun Itävallan mallin käyttöön 1. huhtikuuta. Lisäksi toukokuun alussa voimaan tulee 17 sentin litrahintaa laskeva polttoainealennus, jonka vaikutus näkyy vasta myöhemmin hintakehityksessä.
Suomessakin hinnat vaihtelevat suuresti
Polttoaineiden vaihtuvat hinnat eivät kosketa vain Saksaa. Suomessakin polttoaineiden hinnoissa on suurta heiluntaa vuorokaudenajan ja viikonpäivän mukaan. Hintavaihtelusta huolimatta Suomessa ei ainakaan toistaiseksi ole käytössä samanlaista mallia kuin Saksassa.
Suomessa tehdyissä vertailuissa on havaittu, että polttoaineiden hinnat ovat alimmillaan yleensä sunnuntain ja tiistain välillä. Hintapiikki on yleensä maanantain ja keskiviikon välillä.
Polttoaineiden hinnoissa on suurta vaihtelua myös eri huoltoasemien välillä. Joskus hintaero voi olla niin merkittävä, että osa autoilijoista lähtee tankkaamaan autoaan jopa toiselle puolelle Suomea.
Hintaerosta huolimatta Autoliiton asiantuntijan mukaan pitkän matkan päähän tuleva tankkausreissu ei kaikissa tapauksissa tule kannattavaksi.
LUE MYÖS:
Kannattaako ajaa kauas tankkaamaan? Säästö voi kadota nopeasti
Kannattaako nyt vaihtaa sähköautoon? Tämä kulu voi yllättää