Lunta pyryttää – ajokelistä varoitus

Tuulenpuuskat voivat tänään sunnuntaina olla voimakkaita osassa maata.
Luminen maisema Pihtiputaan kohdalla Keski-Suomessa 25. huhtikuuta 2026. LEHTIKUVA / NIILO SIMOJOKI
Luminen maisema Pihtiputaan kohdalla Keski-Suomessa 25. huhtikuuta 2026. LEHTIKUVA / NIILO SIMOJOKI

Ajokeli on vielä tänään sunnuntaina aamusta huono osassa maata, varoittaa Ilmatieteen laitos meteorologin sääkatsauksessa.

Vielä aamulla maan kaakkoisosassa on tullut lumisateita.

– Sää selkenee lännestä alkaen. Pohjoistuuli on maan etelä- ja keskiosassa erittäin puuskainen, katsauksessa kerrotaan.

Varoituskartan mukaan ajokeli voi olla huono Kymenlaaksossa sekä Etelä-Karjalassa.

Tuulivaroitus on voimassa Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä sekä maan kaakkoisosassa.

Forecan mukaan tänään sunnuntaina lumisateita suurempi huolenaihe on tuuli.

Poimintoja videosisällöistämme

– Matalapaineen jälkipuolella maan eteläosassa esiintyy sunnuntaiyöstä lähtien myrskyisiä pohjoisenpuoleisia tuulen puuskia, jolloin tuulen nopeus on hetkellisesti 15–20 metriä sekunnissa, meteorologi Markus Mäntykangas kirjoittaa.

– Meteorologisesti tilanne on samankaltainen kuin keskiviikon kevätmyräkässä, jolloin sähkökatkoja esiintyi kymmenissä tuhansissa kotitalouksissa. Sunnuntaina vastaavat rajut tuulen puuskat osuvat maantieteellisesti pienemmälle, mutta huomattavasti tiheämmin asutulle alueelle. Ajoittaisiin sähkökatkoihin kannattaa varautua ainakin maan etelä- ja itäosassa haja-asutusalueilla, missä puita voi kaatua sähkölinjojen päälle.

Myös takatalven paluu on mahdollinen. Tiistaina Suomen ylle saattaa saapua uudelleen sama matalapaine, joka toi lunta viikonlopun aikana.

Todennäköisyys uusille lumisateille on Mäntykankaan mukaan kuitenkin pieni.

Vappuna puolestaan edessä on tämänhetkisissä ennusteissa luvassa lämmin käänne. Jopa 20 asteen rajan hätyytteleminen on mahdollista.

– Viimeistään vappupäivänä perjantaina lämmin ilmamassa näyttäisi levittäytyvän lännestä Suomeen mahdollistaen 15–20 asteen päivälämpötilat laajoilla alueilla maan etelä- ja keskiosassa.

Talvinen matalapaine keskellä kevättä lisää tuulivahinkojen todennäköisyyttä.
Täyssähköautojen markkinaosuus nousi EU-alueella lähes 20 prosenttiin.
Mainos