Verkkouutiset Extra

Poliisista tehtyä rikosilmoitusta ei yleensä tutkita – VU selvitti suuren karsinnan syyt

Suomessa poliisista tehdään yhä enemmän rikosilmoituksia. Silti vain harva ilmoitus etenee varsinaiseen esitutkintaan. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Suomessa poliisista tehdään yhä enemmän rikosilmoituksia. Silti vain harva ilmoitus etenee varsinaiseen esitutkintaan. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Oikeusvaltiossa lain pitäisi kohdella poliiseja ja tavallisia kansalaisia samalla tavalla. Selvityksemme herättää kysymyksen, toteutuuko tämä käytännössä.

Poliisista tehdään Suomessa yhä enemmän rikosilmoituksia. Viime vuoden aikana kirjattiin kaikkiaan 1 356 uutta poliisirikosasiaa. Tiedot ilmenevät Syyttäjälaitoksen Verkkouutisille toimittamista tiedoista.

Rikosilmoitusten määrä on noussut voimakkaasti viime vuosina. Vielä vuonna 2020 vastaava määrä oli 905, joten uusien asioiden määrä on kasvanut viidessä vuodessa noin 50 prosenttia. Vuonna 2024 uusia asioita kirjattiin 1 051.

Suomessa poliisiin kohdistuvien rikosepäilyjen tutkinta on keskitetty Valtionsyyttäjän toimiston alaiseen poliisirikosyksikköön. Valtionsyyttäjä Tapio Mäkisen mukaan rikosilmoitusten määrissä tapahtuu vaihtelua vuosittain. Kasvulle ei kuitenkaan ole nimettävissä yhtä selvää syytä.

– Poliisin toiminnassa tai toimintakulttuurissa ei ole mielestäni tapahtunut muutoksia. Kansalaisten ilmoitusherkkyys on voinut jonkun verran nousta, Mäkinen arvioi Verkkouutisille.

Artikkeli jatkuu grafiikan jälkeen.

Rikosilmoitusten äkilliseen kasvuun vaikuttavat myös rikoskokonaisuudet, joista kirjataan useita rikosilmoituksia. Esimerkkinä on tapaus, jossa poliisin epäillään luvattomasti katselleen ihmisten tietoja poliisin tietojärjestelmistä. Puhekielessä puhutaan siis ”urkinnasta”. Jos uhreja on useita, jokaisesta urkintatapauksesta kirjataan erillinen ilmoitus. Tämä voi näkyä äkillisenä ilmoitusmäärien kasvuna.

Poliisista tehty rikosilmoitus etenee harvoin varsinaiseen esitutkintaan. Mäkisen mukaan esitutkinta aloitetaan vuosittain vain noin 7–10 prosentissa tapauksista.

Yli 90 prosenttia poliisista tehdyistä rikosilmoituksista ei siis johda varsinaiseen esitutkintaan.

Artikkeli jatkuu grafiikan jälkeen.

Karsinta on poikkeuksellisen suuri. Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilaston mukaan kaikista poliisin vuosittain vastaanottamista rikosilmoituksista noin 40 prosenttia etenee syyttäjälle asti. Jotta asia voi edetä syyttäjälle, siitä on pitänyt toimittaa ensin esitutkinta.

Yksi asia on siis varma: poliisista tehty rikosilmoitus etenee tutkintaan huomattavasti harvemmin kuin muista ihmisistä tehdyt rikosilmoitukset.

Mäkinen ei pidä poikkeuksellisen pientä esitutkintaan etenevien asioiden osuutta kuitenkaan ongelmallisena. Päinvastoin hänen mukaansa suurempi osuus voisi antaa aihetta huoleen siitä, miten poliisi toimii.

– Jos tuo olisi korkeampi, niin silloinhan pitäisi suorastaan huolestua, Mäkinen pohtii.

Rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta pitää lukua kuitenkin huomionarvoisena.

– Luku on toki yllättävän alhainen, nimenomaan esitutkinnan aloittamista osoittavana, Tolvanen sanoo VU:lle.

Tolvasen mukaan alhainen osuus voi osaltaan kertoa siitä, että poliisista tehdään paljon aiheettomia rikosilmoituksia. Hänen mukaansa näin pieni esitutkintaan etenevien tapausten osuus antaa silti aihetta selvittää tarkemmin, mistä esitutkintojen vähäisyys johtuu.

Tolvanen ei ole täysin samaa mieltä Mäkisen kanssa siitä, että poliisista tehtyjen rikosilmoitusten suuri karsinta olisi parempi kuin se, jos poliisista tehdyt rikosilmoitukset johtaisivat tutkintaan nykyistä useammin.

– Tähän ei voi yksiselitteistä vastausta antaa. Olisi tietysti huolestuttavaa, jos poliisien todettaisiin syyllistyvän laajamittaisesti virkavelvollisuuden rikkomiseen. Toisaalta alhainen tutkimisprosentti antaa aihetta tutkia lähemmin, mistä esitutkintojen vähäisyys johtuu, hän pohtii.

Tolvasen mukaan aiheesta tarvittaisiin nykyistä tarkempaa empiiristä analyysia.

Artikkeli jatkuu faktalaatikon jälkeen.

FAKTA: Näin rikosprosessi etenee

Suomessa rikosprosessissa on kolme keskeistä vaihetta: esitutkinta, syyteharkinta ja oikeudenkäynti.

Tavallisessa rikosasiassa esitutkintaa johtaa poliisi. Kun poliisin epäillään syyllistyneen rikokseen virkatoimensa yhteydessä, tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä. Ratkaisun esitutkinnan aloittamisesta tekee siis tällaisessa tapauksessa syyttäjä, ei poliisi.

Esitutkinnan jälkeen syyttäjä arvioi, onko näyttöä riittävästi syytteen nostamiseen. Jos syyte nostetaan, asian ratkaisee tuomioistuin. Oikeudenkäynnin lopputuloksena voi olla joko langettava tai vapauttava tuomio. Asiaa voidaan käsitellä käräjä- ja hovioikeudessa sekä tietyin edellytyksin korkeimmassa oikeudessa.

Rikosasian käsittely eri vaiheineen voi kestää monta vuotta. Suomalaista oikeusjärjestelmää onkin toistuvasti arvosteltu kohtuuttoman pitkiksi venyvistä käsittelyajoista.

Onko poliisilla korkeampi kynnys joutua tutkinnan kohteeksi?

Mistä poliisia koskevien rikosilmoitusten suuri karsinta johtuu? Mieleen nousee väkisin kysymys siitä, että poliisilla olisi korkeampi kynnys joutua rikostutkinnan kohteeksi tai poliisien tekemiä rikoksia pyrittäisiin katsomaan ikään kuin ”sormien läpi”.

Kysymys on yhteiskunnallisesti merkittävä, sillä oikeusvaltiossa lain pitäisi olla sama niin poliisille kuin tavalliselle kansalaisellekin. Jos poliiseja koskevat käytännössä eri säännöt kuin muita, kyse on oikeusvaltion kannalta vakavasta ongelmasta.

Mäkinen torjuu ajatuksen. Hänen mukaansa esitutkintalain mukainen ”syytä epäillä” -kynnys on sama riippumatta siitä, onko rikoksesta epäilty poliisi vai tavallinen kansalainen.

Mäkisen mukaan pieni esitutkintaan etenevien asioiden osuus selittyy ennen kaikkea poliisin työn luonteella. Hän huomauttaa, että poliisista tehdään rikosilmoituksia hyvin erilaisissa tilanteissa kuin muista kansalaisista yleensä.

Valtionsyyttäjän mukaan rikosilmoitusten suuri karsinta selittyykin pitkälti ”poliisin ja kansalaisten välisellä kontaktipinnalla”. Poliisin ammatti on sellainen, jossa kohtaamiset kansalaisten kanssa eivät ole aina miellyttäviä. Kansalainen voi esimerkiksi tehdä rikosilmoituksen kiinniotosta, voimankäytöstä, ajokiellosta, aselupapäätöksestä tai kotietsinnästä, vaikka poliisin toimenpide olisi ollut lainmukainen. Joskus esimerkiksi ylinopeussakon saaminenkin voi ärsyttää kansalaista niin paljon, että hän tekee rikosilmoituksen sakon kirjoittaneesta poliisista.

Osa karsituista rikosilmoituksista on sellaisia, jotka tulisi käsitellä ensisijaisesti kanteluasioina. Näitä ovat esimerkiksi ilmoitukset poliisin epäasiallisesta käytöksestä.

Yksi henkilö voi tehdä vuodessa lukuisia rikosilmoituksia poliisista

Millaiset ihmiset tekevät poliisista rikosilmoituksia? Tähän ei Mäkisen mukaan ole olemassa yksiselitteistä vastausta, sillä rikosilmoituksia tehdään hyvin monenlaisista tilanteista ja niiden tekijöinä on laaja joukko erilaisia ihmisiä.

Ilmoitusten tekijöiden seasta korostuu kuitenkin yksi ryhmä. Mäkisen mukaan on olemassa joukko ihmisiä, jotka tekevät ”hyvin aktiivisesti” rikosilmoituksia poliisista.

– Yhdeltä henkilöltä voi tulla vuoden aikana useampi ilmoitus, Mäkinen toteaa.

Mäkinen muistuttaa myös, että kaikki poliisirikosasioina tilastoihin päätyvät tapaukset eivät lähtökohtaisesti sisällä vahvaa rikosepäilyä. Esimerkiksi poliisin säilytystiloissa tapahtuneet kuolemat sekä tietyt vakavammat voimankäyttötilanteet tulevat syyttäjän arvioitaviksi automaattisesti.

Voimankäyttötilanteet korostuvat ilmoituksissa

Poliisista tehdyt rikosilmoitukset koskevat hyvin erilaisia tilanteita. Vuoden 2025 toimintakertomuksessa suurin ryhmä oli luokittelemattomat eli ”muut” tapaukset, joita oli 644.

Yksilöidyistä asiaryhmistä eniten ilmoituksia liittyi voimankäyttöön, joita kirjattiin 158. Oikeudettomaan tietojärjestelmien käyttöön eli niin sanottuun urkintaan liittyviä tapauksia oli 118, poliisin päätöksiin liittyviä 89 ja poliisin käytökseen liittyviä 83. Liikenneasioita oli 71 ja pakkokeinojen käyttöön liittyviä tapauksia 42.

Artikkeli jatkuu grafiikan jälkeen.

Mäkisen mukaan ”muut”-luokkaan kuuluu merkittävä määrä poliisien vapaa-ajalla tekemiksi epäiltyjä rikoksia. Näitä voivat olla esimerkiksi pahoinpitelyt ja muut sellaiset rikokset, joilla ei ole yhteyttä poliisin virkatehtäviin.

Poliisia koskevan rikostutkinnan eteneminen poikkeaa hieman normaalista prosessista. Virkatehtäviin liittyvissä rikosepäilyissä tutkinnanjohtajana toimii aina syyttäjä. Tällä halutaan estää tilanne, jossa poliisi voisi estää kollegaansa kohdistuvan rikosepäilyn tutkinnan.

Sen sijaan poliisin vapaa-ajalla tekemäksi epäillyn rikoksen kohdalla Syyttäjälaitos voi harkita, otetaanko asia poliisirikostutkintaan vai käsitelläänkö se tavalliseen tapaan poliisissa. Mäkisen mukaan vakavat tapaukset, kuten epäily poliisin vapaa-ajalla käyttämästä väkivallasta tai rattijuopumuksesta, otetaan käytännössä aina syyttäjän johtamaan tutkintaan.

Helsingin ja Lounais-Suomen poliisit erottuvat

Poliisirikosasioiden määrissä korostuvat erityisesti kolme suurta poliisilaitosta: Helsinki, Lounais-Suomi ja Itä-Suomi.

Vuosina 2020–2025 Helsingin poliisilaitokseen kohdistui yhteensä 1 111 toimenpiteitä vaatinutta asiaa, Lounais-Suomeen 809 ja Itä-Suomeen 729.

Tarkkoja vuosikohtaisia eroja tarkastellessa huomaa, että Helsinki ja Lounais-Suomi korostuvat poliisirikosasioiden kärjessä vuodesta toiseen. Poikkeuksen tekee viime vuosi, jolloin Itä-Suomen poliisista tuli vireille poliisirikosasioita Lounais-Suomea enemmän.

Artikkeli jatkuu grafiikan jälkeen.

Mäkisen mukaan poliisilaitosten välisiä lukuja ei kuitenkaan pidä tulkita suoraan merkiksi siitä, että joissakin yksiköissä tehtäisiin enemmän rikoksia. Pitkällä aikavälillä määrät korreloivat hänen mukaansa varsin suoraan henkilöstön ja poliisitehtävien määrän kanssa.

– Mitä suurempi poliisilaitos ja mitä enemmän sillä on kohtaamisia kansalaisten kanssa, sitä enemmän myös rikosilmoituksia syntyy, Mäkinen toteaa.

Itä-Suomen vuoden 2025 poikkeuksellista nousua selittää Mäkisen mukaan yksi laajempi tietojärjestelmien epäiltyyn väärinkäyttöön eli niin sanottuun urkintaan liittynyt kokonaisuus.

Samassa tapahtumakokonaisuudessa oli useita asianomistajia, minkä vuoksi tapaukset oli juridisesti kirjattava erillisiksi rikoksiksi.

– Se selittää äkillistä nousua.

Poliisi saa solvata ulkomaalaisia, tavallinen kansalainen ei

Syyttäjä siis vakuuttaa, että poliisilla on yhtä korkea kynnys päätyä rikosepäilyn kohteeksi kuin kenellä tahansa muullakin. Aiempia ratkaisuja tarkasteltaessa kuitenkin ilmenee, että aina näin ei ole.

Verkkojulkaisu Long Play paljasti vuonna 2017 poliisien salaisen Facebook-ryhmän, jossa käytiin avoimen rasistista keskustelua. Julkaisulle toimitettiin yli sata kuvakaappausta lähes 3 000 jäsenen ryhmästä. Keskusteluissa käytettiin halventavaa kieltä muun muassa ulkomaalaisista, muslimeista ja afrikkalaistaustaisista ihmisistä sekä jaettiin äärioikeistolaisten tahojen sisältöjä.

Eräässä keskustelussa afrikkalaisperäisen väestön heikkoa menestystä selitettiin osin perinnöllisillä ja geneettisillä tekijöillä. Toisessa keskustelussa poliisimiehet ilkkuivat turvapaikanhakijalle, joka oli epäonnistunut itsemurhayrityksessä. Ryhmässä käytiin myös keskustelua, jossa mustaihoisista ihmisistä puhuttiin halventavaan sävyyn.

Yhdessä keskustelussa eräs poliisimies ehdotti eri väestöryhmille omia tunnusvärejä. Kommentti tuo väistämättä mieleen natsi-Saksan, jossa juutalaisia ja muita vainottuja ryhmiä määrättiin käyttämään tunnuksia, joilla heidät erotettiin muusta väestöstä.

Kirjoituksista tehtiin kolme rikosilmoitusta. Siihen aikaan poliisirikoksia tutkinut Valtakunnansyyttäjänvirasto (VKSV) ei suostunut aloittamaan yhdestäkään tapauksesta rikostutkintaa. Syyttäjä vetosi muun muassa siihen, ettei viestejä tarkoitettu ryhmän ulkopuolisten nähtäväksi. Esitutkintoja ei aloitettu, koska syyttäjän mielestä mitään rikosta ei ollut tapahtunut.

Sen sijaan tavallisia kansalaisia on tuomittu vastaavanlaisesta ja lievemmästäkin kirjoittelusta huomattavasti herkemmin. Asia kävi ilmi, kun Verkkouutiset kävi läpi käräjä- ja hovioikeuksien viimeisimpiä tuomioita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2021 miehen, joka oli julkaissut Facebookissa afrikkalaisia yleistävästi halventavan kirjoituksen. Mies vetosi siihen, että viesti oli tarkoitettu vain hänen Facebook-kaveripiirilleen, johon kuului noin 200 henkilöä. Käräjäoikeuden mukaan joukko oli kuitenkin niin suuri, että hänen oli täytynyt ymmärtää viestin leviävän laajan yleisön keskuuteen. Rangaistukseksi määrättiin 25 päiväsakkoa. Helsingin hovioikeus korotti myöhemmin rangaistuksen 40 päiväsakkoon.

Vielä pienempi yleisö riitti tuomioon vuonna 2023. Helsingin käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tämän lähetettyä vähemmistöjä halventavia viestejä työpaikan WhatsApp-ryhmään. Ryhmässä oli vain 20–50 henkilöä. Viesteissä halvennettiin muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä sekä eri etnisiä ryhmiä. Käräjäoikeuden mukaan viestit olivat omiaan aiheuttamaan ryhmiä kohtaan halveksuntaa, suvaitsemattomuutta tai vihaa. Mies tuomittiin kansanryhmää vastaan kiihottamisen lisäksi kolmesta muusta rikoksesta yhteiseen 70 päiväsakon rangaistukseen.

Pirkanmaan käräjäoikeus puolestaan tuomitsi vuonna 2022 miehen, joka kirjoitti julkisella Twitter-tilillään alentavaan sävyyn maahanmuuttajista ja homoseksuaaleista ja väitti näiden olevan yhteiskunnalle vahingollisia. Käräjäoikeuden mukaan kirjoitus oli siinä määrin solvaava, ettei sitä voitu perustella sananvapaudella. Rangaistukseksi määrättiin 20 päiväsakkoa. Turun hovioikeus korotti rangaistuksen seuraavana vuonna 40 päiväsakkoon.

Tapaukset osoittavat, ettei rikoskynnyksen täyttyminen edellytä viestin julkaisemista täysin avoimesti sosiaalisessa mediassa tai tuhansien ihmisten yleisölle. Siitä huolimatta lähes 3 000 poliisin ryhmässä julkaistut rasistiset kirjoitukset eivät ylittäneet syyttäjän esitutkintakynnystä.

Ratkaisuista syntyy selvä ristiriita. Ne herättävät kysymyksen siitä, arvioidaanko poliiseihin kohdistuvia rikosepäilyjä käytännössä samalla kynnyksellä kuin muita.

Tolvasen mukaan kysymys on ”ajatuksia herättävä”.

– Rikosvastuun pitäisi olla yhdenvertaisesti toteutettua, Tolvanen sanoo.

Hän ei kuitenkaan tee yksittäisten tapausten perusteella johtopäätöstä siitä, että poliiseihin sovellettaisiin järjestelmällisesti eri tutkintakynnystä. Tolvasen mukaan asian arvioiminen edellyttäisi laajempaa empiiristä tutkimusta poliiseihin kohdistuvien rikosepäilyjen käsittelystä.

Muualla tutkinta on erotettu poliisista

Useissa Euroopan maissa vakavimpien poliisiin kohdistuvien rikosepäilyjen tutkinta on annettu poliisista riippumattomalle viranomaiselle.

Englannissa ja Walesissa vakavimpia poliiseja koskevia tapauksia tutkii poliisista riippumaton Independent Office for Police Conduct (IOPC). Skotlannissa riippumattomia tutkintoja tekee Police Investigations and Review Commissioner (PIRC), joka voi tutkia muun muassa poliiseihin kohdistuvia rikosepäilyjä syyttäjäviranomaisen toimeksiannosta.

Norjassa poliiseihin kohdistuvia rikosepäilyjä tutkii poliisista erillinen tutkinta- ja syyttäjäviranomainen Spesialenheten for politisaker. Tanskassa vastaavia rikosepäilyjä tutkii sekä poliisista että syyttäjälaitoksesta riippumaton Den Uafhængige Politiklagemyndighed.

Irlannissa poliisivalvonnasta vastaa vuonna 2025 toimintansa aloittanut riippumaton Fiosrú, Office of the Police Ombudsman, joka voi tehdä itsenäisiä tutkintoja poliiseihin kohdistuvista rikosepäilyistä ja vakavista poliisitoimintaan liittyvistä tapauksista.

Suomessa järjestelmä on toinen. Vaikka poliisiin kohdistuvissa rikosepäilyissä tutkintaa johtaa syyttäjä, varsinaista tutkintaa tekevät poliisit. Edistystä on silti tapahtunut, sillä vielä 1990-luvulle asti poliisiin kohdistuvien rikosepäilyjen tutkintaa johdettiin poliisista käsin. Nykyinen malli syntyi vuonna 1997, jolloin poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinnan johto siirrettiin poliisilta syyttäjälle.

Poliisirikosten tutkinnanjohtoa keskitettiin vuonna 2024 Valtionsyyttäjän toimiston alaiseen poliisirikosyksikköön. Käytäntö poikkeaa aiemmasta, jossa tehtävää hoitivat eri puolilla Suomea syyttäjät muiden töidensä ohessa.

Keskittämisellä tavoiteltiin poliisirikostutkintaan erikoistumista, ratkaisukäytännön yhtenäisyyttä ja nopeampaa käsittelyä. Hänen mukaansa kaksi ensimmäistä tavoitetta ovat toteutuneet hyvin, mutta käsittelyajoissa on edelleen parannettavaa.

– Siinä riittää vielä tehtävää, että saisimme prosessit kulkemaan nopeammin. Meillä on nytkin käsittelyssä yli vuoden vanhoja asioita.

Tutkinnan puolueettomuus herättää kysymyksiä

Vaikka poliisirikostutkinnassa tutkintaa johtaa syyttäjä, varsinaista tutkintatyötä tekevät poliisit. Asia on herättänyt säännöllisesti arvostelua ja herättänyt epäilyjä rikostutkinnan puolueettomuudesta.

Mäkinen pitää nykyistä järjestelmää silti riittävän riippumattomana. Hänen mukaansa tutkinnanjohtajana toimiva syyttäjä ei kuulu poliisiorganisaatioon, ja poliisitutkijoiden tehtävänä on toteuttaa syyttäjän määräämät tutkintatoimet.

– Syyttäjä tekee aina ratkaisun, onko poliisia syytä epäillä rikoksesta. Poliisi ei näitä asioita ratkaise, Mäkinen huomauttaa.

Keskusrikospoliisin (KRP) poliisirikosyksikkö toimii lisäksi omana yksikkönään erillään muusta poliisista. Poliisirikostutkijat työskentelevät siis aina eri poliisiyksikössä kuin tutkinnan kohteena oleva poliisi.

Mäkisen mukaan järjestelmän suurin ongelma ei ole riippumattomuus vaan resurssipula.

– En näe riippumattomuutta ongelmana. Suurempi ongelma on se, että tutkintoja joudutaan tekemään kiireessä.

Mäkinen torjuu jyrkästi myös epäilyn siitä, että järjestelmän tarkoituksena olisi suojella poliiseja rikosvastuulta. Hän pitää tällaisia väitteitä ”nettimaailman puheina”.

Tolvanen suhtautuu järjestelmän riippumattomuuteen Mäkistä varauksellisemmin.

– Järjestely ei ole aivan ongelmaton, koska syyttäjä on poliisin läheinen työtaho. Syyttäjä ja poliisi toteuttavat yhdessä rikosvastuuta ja tekevät yhteistyötä, Tolvanen huomauttaa.

Tolvasen mukaan tämä voi heikentää luottamusta poliisiin kohdistuvien tutkintojen puolueettomuuteen. Hän korostaa kuitenkin, ettei tämä itsessään tarkoita tutkintojen olevan puolueellisia.

– Voi olla, että huoli on aiheeton.

Ajoittain Suomeenkin on esitetty mallia, jossa poliisiin kohdistuvien rikosepäilyjen tutkinta siirrettäisiin kokonaan poliisista riippumattomalle tutkintaviranomaiselle.

– Periaatteessa ajatus on kannatettava, mutta ei ainakaan nykytilanteessa realistinen, Tolvanen toteaa.

Näkemystään hän perustelee Suomen valtiontalouden nykytilanteella.

Tolvanen huomauttaa kuitenkin, että myös erillisen yksikön tutkijoiden pitäisi käytännössä olla poliisitaustaisia, koska rikostutkinta vaatii siihen tarvittavaa ammattitaitoa.

Poliisi ei käräytä kollegaansa

Yksi järjestelmän heikkouksista liittyy poliisien keskinäiseen kollegiaalisuuteen. Ylen MOT-toimituksen poliisiväkivaltaa koskeneessa selvityksessä nousi esiin useita tapauksia, joissa tapahtumia läheltä seuranneet poliisit kertoivat, etteivät olleet nähneet kollegansa tekoa tai havainneet siinä mitään väärää. Nämä liittyivät tapauksiin, joissa poliisin epäiltiin pahoinpidelleen kansalaista poliisitehtävän yhteydessä tai toimineen muutoin ammattietiikan vastaisesti.

Yksi räikeimmistä tapauksista sattui Lahden poliisiaseman putkassa helmikuussa 2019. Poliisimies löi kiinniotettua ja käsiraudoitettua miestä useita kertoja muiden poliisien ja vartijoiden läsnä ollessa. Oikeudessa paikalla olleista poliiseista vain yksi myönsi nähneensä poliisin lyönnit. Muut vetosivat siihen, etteivät olleet nähneet tilannetta. Tilanne tallentui valvontakameralle, ja tallenteesta tuli keskeinen näyttö poliisia vastaan.

Itä-Suomen hovioikeus katsoi poliisin ylittäneen sallitun voimankäytön rajat ja tuomitsi hänet törkeästä vammantuottamuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 80 päiväsakon rangaistukseen. Lisäksi hänet erotettiin poliisista. Poliisimies valitti erottamisestaan hallinto-oikeuteen, joka kuitenkin katsoi irtisanomisen lainmukaiseksi.

Mäkinen ei pidä poliisien keskinäistä kollegiaalisuutta ja toistensa suojelua laajana ongelmana. Haastattelun lopussa Mäkinen kuitenkin myöntää, että yksittäisissä tapauksissa kollegan kertomuksen luotettavuus voi herättää kysymyksiä.

Tällainen voi olla esimerkiksi tilanne, jossa poliisia on epäilty virkatehtävän yhteydessä tehdystä pahoinpitelystä. Tilanteessa vieressä ollut poliisi on voinut todistaa partiokaverinsa puolesta vetoamalla siihen, ettei ole nähnyt tilannetta.

– Silloin on voinut herätä kysymyksiä siitä, että onko kaikki kerrottu ihan oikein, Mäkinen myöntää.

Hän korostaa pitävänsä tällaisia tapauksia hyvin harvinaisina eikä näe niiden muodostavan järjestelmätason ongelmaa.

Tolvanen katsoo, että poliisien keskinäinen kollegiaalisuus voi olla riski tutkintojen puolueettomuudelle.

– Riski pitää tunnistaa ja pyrkiä kuulustelussa varmistumaan puolueettomuudesta, sitä testaavin kysymyksin, hän sanoo.

Joskus tilanteessa voi olla vastakkain kansalaisen ja poliisin sana. Mikäli kansalainen kertoo poliisin esimerkiksi pahoinpidelleen tai uhkailleen tätä kiinniottotilanteen yhteydessä ja molemmat poliisipartion poliisit kiistävät tämän, kansalaisen kertomuksen uskottavuus voi olla koetuksella.

Tolvanen muistuttaa kuitenkin, ettei poliisitodistajan kertomusta voida lähtökohtaisesti pitää epäluotettavana vain siksi, että hän on rikoksesta epäillyn poliisin kollega.

– Poliisin kertomuksen uskottavuus riippuu monesta seikasta. Muun muassa siitä, mikä intressi poliisitodistajalla on kertoa asiasta työtoverin eduksi.

Tolvanen kertoo, että hänenkin uralleen on sattunut tapauksia, joissa poliisi on kyennyt todistamaan puolueettomasti kollegaansa vastaan.

Tilastointi on puutteellista

Poliisirikostutkinnan arviointia vaikeuttaa myös tilastoinnin puutteellisuus.

Video

Syyttäjälaitoksen järjestelmistä ei pystytä suoraan tuottamaan vuosittaista tilastoa siitä, kuinka moni poliisirikosilmoitus johtaa esitutkintaan, syytteeseen ja lopulta tuomioon.

Tolvanen pitää puutteellista tilastointia selvänä ongelmana.

– Tiedon puute on ongelma, joka vaikeuttaa suuresti aihepiirin tutkimusta, hän sanoo.

Mäkisen mukaan puutteet johtuvat Syyttäjälaitoksen ja poliisin erilaisista tietojärjestelmistä, jotka eivät keskustele suoraan keskenään. Erilaisista järjestelmistä huolimatta tietoja pystytään keräämään manuaalisesti.

Tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos. Kesäkuussa otettiin käyttöön uusi seurantajärjestelmä, jonka tarkoituksena on tuottaa jatkossa tarkempaa tietoa poliisirikosasioiden etenemisestä.

LUE MYÖS:
Suuri enemmistö luottaa poliisiin: tietyt syyt nakertavat luottamusta

Poliisiautot jäivät nopeuskameraan 8000 kertaa – lähes kaikki tutkinnat lopetettiin

Poliisin tapa vähätellä uhreja nakertaa luottamusta

Poliisissa laaja ongelma: Rikoksia jätetään tutkimatta lainvastaisesti

Poliisi myöntää: Rikoksia jäi tutkimatta – syynä huolimattomuus, ei voimavarat

Poliisi pitkittää raiskaustutkintoja: järjestön mukaan tilanne on vakava

Picture of Ville Mäkilä
Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja, joka on erikoistunut arjen talousaiheisiin. Hän kirjoittaa etenkin asumisesta, tietoturvasta, työelämästä ja verotuksesta. Mäkilällä on kokemusta useista medioista, ja hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Kauppalehdessä, Uudessa Suomessa, STT:llä ja MTV Uutisissa.