Poliisi: Tämän vuoksi Vuosaaren tyttöjengi on poikkeuksellinen

Vastaavaa ei ole havaittu muilla Helsingin asuinalueilla.
Columbus-kauppakeskus ja rakenteilla oleva tornitalo Helsingin Vuosaaressa vuonna 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Columbus-kauppakeskus ja rakenteilla oleva tornitalo Helsingin Vuosaaressa vuonna 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Helsingin poliisin tiedotustilaisuudessa puhuttiin tänään nuorisorikollisuuden tilanteesta ja myös Vuosaaressa paljon huomiota kerännyt niin sanottu tyttöjengi nousi esiin.

Helsingin poliisissa Ankkuri-toimintaa johtava rikoskomisario Marja Väätti kertoi, että tyttöihin liittyen on poliisille tehty noin 30 rikosilmoitusta. Alaikäisten tyttöjen muodostamasta porukasta alettiin Vuosaaressa puhua viime syksynä. Väätin mukaan jengi koostuu noin kymmenestä alaikäisestä vuosaarelaistytöstä. Porukkaan kuuluu jopa ala-asteikäisiä.

– Vastaavaa ei ole havaittu muualla päin Helsinkiä. Poikkeuksellisen tästä tekee sekä ajallinen että paikallinen ulottuvuus ja se, että epäillyt ovat tosi nuoria.

Jengin ”johtajana” pidetään 11-vuotiasta tyttöä.

Väätti kuitenkin korosti, että Helsingissä ylipäätäänkin tapahtuu rikoksia, joissa epäiltynä on nuoria tyttöjä.

– Eli ne kaikki eivät ole tämän porukan tekosia.

Myöskään kyse ei ole siitä, että jengi liikkuisi aina saman 10 hengen porukalla, vaan kokoonpanoja on erilaisia ja välillä tyttöjä saattaa olla kaksi, välillä neljä.

Väätin mukaan tyttöihin liitetyt rikosepäilyt ovat pahoinpitelyjä, kunnianloukkauksia ja laittomia uhkauksia, jotka ovat kohdistuneet tuiki tuntemattomiin aikuisiin ja lapsiin, sekä porukalle entuudestaan tuttuhin lapsiin.

Hän muistutti, että jos osuu esimerkiksi pahoinpitelyyn paikalle, pitäisi ensisijaisesti soittaa hätäkeskukseen ja muuten tehdä rikosilmoituksia, jotta poliisi pystyy selvittämään tapaukset.

– Heti kun jotain tapahtuu, meille ilmoitus. Samoin myös jos ihmisillä on tietoa ja havaintoja tästä porukasta, toivon että niistä ilmoitettaisi meille, eikä kirjotettaisi someen.

Vuosaaren tapaukset ovat herättäneet valtavasti keskustelua ja myös kiukkuista kommentointia esimerkiksi Vuosaaren alueen Facebook-ryhmässä.

Helsingin kaupungin nuorisasiainjohtaja Mikko Vatkan mukaan kaupungille on tärkeää tarttua kaikkiin ”nuorten tiivistyneisiin kaveriporukoihin”.

Poimintoja videosisällöistämme

– Vuosaaren ryhmä on saanut ison huomion. Tämän ryhmän kanssa on työskennelty pitempään sekä lastensuojelun että nuorisotyön osalta, Vatka vahvisti.

Vatkan mukaan siinä on omat haasteensa, että ryhmä on noussut näin paljon julkisuuteen, kun kyse on huomattavan nuorista lapsista.

– Siinä miten aikuiset toimii somessa on siinäkin omat vaaransa, Vatka luonnehti.

Kampissa kokoontuu jopa satoja nuoria

Poliisin tiedotustilaisuudessa kävi ilmi myös, että Helsingin Kampin kauppakeskus on erittäin suosittu nuorison ajanvietepaikka viikonloppuisin. Nuoria saattaa sinne kerääntyä jopa satoja.

Polisiin mukaan Kampissa kokoontuu ”tiivistyneitä kaveriporukoita” tietyiltä asuinalueita ja eri porukoiden välillä voi olla jännitteitä. Joukosta on tunnistettu myös joitakin nuoria, joilla on taustallaan väkivalta- ja huumerikossarjoja. Joillain näkyy rikollisen elämäntavan ihailua ja ”oman kunnian puolustaminen” nousee esiin, poliisi kuvaili.

Vaikka suurin osa kokoontumisista sujuu rauhallisesti, on poliisin ja jalkautuvan nuorisotyön läsnäolo paikalla välttämätöntä. Poliisi on Kampissa puuttunut muun muassa eri porukoiden välisien konfliktien uhkiin.

LUE MYÖS:
”Raukkamainen tapa toimia” – Helsingin poliisilta painava viesti nuorten rikollisuudesta

Ilotulitteet yleistyneet ”valitettavan paljon”, näin käy Kaivopuiston vappujuhlinnalle

Kaivopuisto todennäköisesti tyhjennetään vappuaattona, kertoo poliisi.
Lukioon pääsee kaupungin matalimmalla keskiarvolla, mikä näkyy myös valmistumisluvuissa.
Poliisi on huolissaan väkivallan raaistumisesta nuorten rikollisuudessa.
Mainos