Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi Ilta-Sanomille, että elinkeinoministeri Vilhelm Junnilaan liittyvä kohun aiheuttama tilanne hallituksessa ”on edelleen aika tavalla avohaava ja tätä tullaan käsittelemään ensi viikolla.”
Pääministeri Petteri Orpo kertoi Brysselissä muun muassa Ilta-Sanomille, että hallitus kokoontuu ensi viikolla ja tuolloin keskustellaan hallituksen säännöistä ja sisäisestä toiminnasta.
– Tulemme käymään Junnilan luottamuskysymyksen perusteellisesti läpi, Orpo sanoi.
– Kyllähän se haava täytyy saada umpeen niin sanotusti. Vaatii keskusteluja, vaatii töitä. Mutta olen ilman muuta samaa mieltä, että tämä asia täytyy perata läpi.
Orpon mukaan ”tämähän tässä onkin, että hallituspuolueita yhdistää ennen kaikkea se reformiohjelma, jonka me olemme Suomelle tehneet. Sen toimeenpanoon olemme kaikki sitoutuneet ja sen me haluamme tehdä. Mutta nyt tässä tulee näitä kysymyksiä, jotka oli ennakolta tiedossa, että näitä voi tulla. Valitettavasti näin nopeasti ensimmäinen keissi tuli eteen”.
Ylen mukaan pääministeri totesi, että ”on hallitus toimintakykyinen ja meillä on kuitenkin ohjelma, joka on vasta tehty. Olemme erittäin sitoutuneita kaikki sen toteuttamiseen”.
– On aivan selvää, että ministerinä toimiessa mitään flirttailua ääriliikkeisiin – natsismiin, antisemitismiin – mitään sellaista ei hyväksytä.





