Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan hallituksen toimet tarjoavat pientä laastaria ensi talveksi, mutta pidempi aikaväli on unohtunut.
– On varmaa, että emme ole nyt viimeisessä kriisissä, jonka Suomi kohtaa. Suomen talous ei kasva ensi vuonna ennusteiden mukaan lainkaan, mutta korkomenot laukkaavat huimissa lukemissa.
– Tämän hallituksen politiikan jäljiltä peruspalveluiden turvaaminenkin on vaakalaudalla, sillä rahat ovat lopussa, Orpo toteaa blogissaan.
Kokoomusjohtajan mukaan menoja on helppo lisätä, mutta nyt tulisi miettiä myös sitä mistä saadaan tuloja.
– Onko ainoastaan niin että suomalaisten pitää hoitaa inflaatio pienentämällä omaa kulutustaan? Eikö olisi myös niin, että valtiokin osallistuisi talkoisiin vähentämällä julkista kulutusta, eli pienentämällä menoja.
– Meidän on saatava aikaan kasvua ja hillittävä velkaantumista. Ratkaisu uuden ongelman edessä ei voi aina olla uusi valtiontuki. Suomi tarvitsee vastuuta omasta taloudestaan.
– Vain siten voimme huolehtia suomalaisten hyvinvoinnista, palveluista ja turvallisuudesta.
Petteri Orpon mukaan suomalaisilla on edessä vaikea talvi. Venäjän hyökkäyssodasta lauennut energiakriisi johtaa sähkön ja lämmön hinnan moninkertaistumiseen.
– Suomea kohtaavat samanaikaisesti energiakriisi, ruokakriisi ja velkakriisi. Lisäksi taloutemme syöksyy taantumaan. Pian meillä on edessämme palveluiden kriisi.
Kokoomusjohtajan mukaan suurimman euromääräisen laskun maksaa tavallinen, työssä käyvä omassa kodissaan asuva suomalainen.
– Hän maksaa kyllä veronsa, mutta saa vastineeksi yhä vähemmän. Reaalipalkkojen romahtaminen näkyy suoraan arjessa.
– Kuinka paljon taloa voidaan lämmittää, mitä ruokaa ostetaan. Ylimääräiseen ei juuri jää rahaa, Orpo toteaa.





