Paniikissa maksetaan vain velkoja, ei vuokraa

Maksuhäiriömerkinnän ja perinnän pelko saa velallisen maksamaan ennemmin muita velkoja kuin vuokraansa, kerrotaan ylivelkaantuneita auttavasta Takuu-Säätiöstä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Paniikissa maksetaan vain velkoja, vaikka tärkeintä olisi varmistaa asunnon säilyminen. Sen menetys on perintäkulujen kertymistä tai palkan ulosmittausta pahempi asia. Lisäksi vuokraveloista aiheutuva maksuhäiriömerkintä estää uuden asunnon saamisen vielä varmemmin kuin muunlaiset merkinnät, kertoo Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Juha Pantzar tiedotteessaan.

Vuokra jätetään Takuu-Säätiön mukaan usein maksamatta, koska ajatellaan, ettei yhdestä vuokrarästistä ole vaaraa. Vuokraan menee kuitenkin rahaa joka kuukausi noin 500–1 000 euroa, mikä on monen ihmisen nettotuloista.

Takuu-Säätiön asiakkaista 20 prosentilla on vuokra- tai vastikerästiä. Sitä on keskimäärin noin 2 000 euroa, mutta myös 6 000–8 000 euron suuruiset vuokravelat ovat tavallisia.

Säätiön asiakkailla on nähty jopa toista vuotta kestäneitä vuokravelkakierteitä. Pantzar toivoo, etteivät vuokranantajat sallisi useita vuokrarästejä tai jatkuvaa vuokrien viivästymistä.

– Vuokranantajan pitäisi ottaa mahdollisimman pian rästien ilmenemisen jälkeen yhteyttä vuokralaiseen, jotta ratkaisua maksujen saamiseen ajan tasalle lähdettäisiin hakemaan riittävän ajoissa. Asian viivästyttämisestä aiheutuu kuluja kaikille osapuolille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)