Itsenäisen venäläismedia Astran tietojen perusteella Krimillä tuhotulla venäläislaivalla oli vähintään useita kymmeniä miehistön jäseniä, kun Ukraina iski alusta vastaan.
Suuri Roputsha-luokan maihinnousualus Novotsherkassk tuhoutui täysin Ukrainan hyökkäyksessä Feodosijan satamakaupungissa miehitetyllä Krimillä.
Astra kertoo Telegramissa, että aluksella oli iskun aikaan 77 merimiestä. Heistä 33 kerrotaan olevan kateissa ja 19 haavoittuneen. Venäläismedian mukaan iskussa menehtyi myös yksi sataman vartija ja haavoittui neljä siviiliä.
Kadonneiden merimiesten voidaan olettaa menehtyneen. Satamasta julkaistujen kuvien perusteella Novotsherkassk tuhoutui hyökkäyksessä totaalisesti. Laiva paloi pahasti ja upposi sataman pohjaan.
Astran tiedot vaikuttaisivat vahvistavan, että isku tehtiin brittiläisillä Storm Shadow -risteilyohjuksilla. Paikalta on kerrottu löytyneen ohjusten kappaleita. Ukraina on ohjuksia toistuvasti iskuissaan Krimille. Venäjän ilmapuolustuksilla on ollut selvästi vaikeuksia estää Storm Shadown käyttöä.
Feodosiya now pic.twitter.com/ySaFdFgYN9
— IgorGirkin (@GirkinGirkin) December 26, 2023